Maailmalla huomiota saava suunnittelija: Pohjalainen käsillä tekemisen perinne auttoi menestymään

Seinäjokelaissyntyisen Teija Eilolan, 38, Teija-vaatemerkki on noussut viime vuosina pinnalle ympäri maailman. Eilolan tuleva kevätmallisto on myynnissä yli 60 liikkeessä eri puolilla maailmaa.

Tie menestykseen on vaatinut paljon työtä, aikaa ja intohimoa. Eilola tunnistaa taustalla myös toisenlaisen merkittävän tekijän: pohjalaisen käsityöperinteen, jonka ympäröimänä hän eli lapsuutensa ja nuoruutensa.

Eilolan suvusta löytyy niin räätäleitä kuin käsityönopettajia.

–Kun kasvoin, teimme tosi paljon asioita käsin. Perus kutomisen piti olla aika hyvää, että se teki ihmisiin vaikutuksen.

Suuret muotitalot arvostavat Eilolan mukaan tekijöitä, joilta löytyy suunnittelutaidon lisäksi muutakin osaamista. Tuntemus erilaisten kankaiden käsittelystä ja tekniikoista auttaa erottautumaan joukosta.

Kotiseutunsa käsityöperinnettä Eilola kehuu muutenkin vuolaasti. Maailmalla arvostetaan Eilolan mukaan sekä brändien historiaa, perinnettä että omaperäisiä taitoja. Etelä-Pohjanmaalta nämä kaikki löytyvät.

– Olisi kiva, jos pohjalaista käsityöläisyyttä kehitettäisiin ja tuettaisiin vielä enemmän.

Lue Teija Eilolan haastattelu maanantain lehdestä.

ANNI GRANAT

Kommentoi

Luetuimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset
  • Nyt
  • Päivä
  • Viikko
Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi


Osta Digilehti ja verkon kaikki sisällöt! 1kk vain 14,90€

Osta