Tilaajalle

Kyselyn tulos: Vaasalaisten vanhempien enemmistö luopuisi lasten lauantain koulupäivistä

Enemmistö vaasalaisista vanhemmista haluaa luopua lukuvuoteen sisältyvistä lauantaisista koulupäivistä. Tämä käy ilmi perusopetuksen teettämästä kyselystä, johon vastasi 1 057 peruskoulu- tai esikouluikäisen lapsen vanhempaa.

Kyselyssä vanhemmilta kysyttiin, voiko heidän mielestään lukuvuoteen sisältyä koulupäiviä myös lauantaisin. Kieltävästi vastasi 65 ja myöntävästi 32 prosenttia. Kolme prosenttia ei osannut sanoa mielipidettään.

Vanhemmilta kysyttiin mielipidettä myös siitä, mihin kohtaan lukuvuotta lauantaikoulupäivät voisi sijoittaa. Koulun alkamista aiemmin elokuussa kannatti 38, syysloman lyhentämistä 38 ja joululoman lyhentämistä 13 prosenttia. 11 prosenttia ei osannut vastata kysymykseen.

Vastaajista 357 toivoi, että kesäloma alkaisi myöhemmin.

- Valitettavasti tämä ei ole vaihtoehto, sillä perusopetusasetus määrää, että lukuvuoden koulutyö päättyy aina viikon 22 viimeisenä arkipäivänä eli toukokuun lopussa tai kesäkuun alussa, sanoo Vaasan koulutoimen johtaja Kari Nummela.

Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää marraskuun 13. päivä koulupäivien sijoituksesta ensi lukuvuonna. Nummelan mukaan kyselyn tulokset otetaan huomioon jatkossa lukuvuosien työpäivien sijoittelua suunniteltaessa.

Lukuvuodessa on 190 työpäivää. Ensi lukuvuonna lauantaikoulupäiviä ovat joulu- ja kevätjuhlapäivät 19.12. ja 5.6. Esityksen mukaan lukuvuosi 2020-2021 alkaa 12.8.2020, ja sekä syysloma että talviloma ovat viikon pituisia.

Kommentoi











Luetuimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää Maakunnasta