Tilaajalle

Julkiseen hammashoitoon on yhä vaikeampi saada aikoja – Kela-korvausten leikkaukset ajavat potilaita yksityisiltä hammaslääkäreiltä ruuhkaisiin terveyskeskuksiin

VAASA

Hammashoidon Kela-korvausten kovat leikkaukset ovat lisänneet paineita julkisessa hammashuollossa. Yhä useampi vaihtaa yksityishammaslääkärin palvelut terveyskeskukseen, koska yksityisellä käynnit tuntuvat lompakossa entistä enemmän.

Yhtälöstä kärsivät kaikki. Samaan aikaan, kun terveyskeskushoitolat ruuhkautuvat, menettävät yksityiset hammaslääkäriasemat asiakkaitaan.

Noidankehä on tuttu Vaasan kaupungin hammashuollon johtavalle ylihammaslääkärille Katri Palolle.

– Sanotaan niin, että niillä yksityisillä, jotka ovat toimineet pitkään, asiakaskunta on aika vakiintunut. Heillä asiakkaat käyvät varmaankin aika säännöllisesti, Palo toteaa.

– Mutta toimintansa lopettaneiden tai eläkkeelle jääneiden yksityisten hammaslääkäreiden potilaat ovat siirtyneet terveyskeskuksiin. Potilaspainetta on tulossa meille entistä enemmän. Kyllä siellä sitä ruuhkautumista tulee.

Vaasassa kiireettömien asiakkaiden määrä on alkanut kasvaa pikkuhiljaa. Marraskuun loppuun mennessä julkisen puolen hammashoidossa oli käynyt 71 aikuispotilasta enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

– Aikoja vastaanotoille saa entistä heikommin, ja ajat menevät aiempaa pidemmälle.

Kiireetöntä hammashoitoa joutuu odottamaan keskimäärin hoitotakuun maksimiajan, eli kuusi kuukautta.

– Juuri ja juuri pysymme kuudessa kuukaudessa, mutta jos asiakkaan aikaa joudutaan vaihtamaan, se voi yksittäistapauksissa mennä senkin ylitse, Palo toteaa.

Varsinaista jonotusjärjestelmää hoitoon ei ole. Kiireellistä hoitoa tarvitseville päivän ajat jaetaan joka aamu uudelleen. Hoitotarve arvioidaan yksilöllisesti tapaus kerrallaan.

– Meillä saa hyvää hoitoa, kunhan hoitoon pääsee. Väkemme on todella ammattitaitoista.

Työkuormitus on kuitenkin alkanut näkyä koko maassa henkilöstön jaksamisessa. Hammaslääkäriliiton tuoreen työhyvinvointitutkimuksen mukaan terveyskeskusten hammaslääkärit kärsivät aiempaa enemmän jatkuvista työpaineista, kiireestä ja potilasjonoista johtuvasta kuormituksesta.

Hammaslääkäreitä jäytää myös tunne siitä, ettei kasvanutta potilasmäärää voi käytettävissä olevassa ajassa hoitaa riittävän hyvin.

Palo tunnistaa ongelmat.

– Työntekijät väsyvät. He yrittävät tehdä mahdollisimman paljon, mutta ahdistuvat siitä, että hoitoajat menevät niin pitkälle.

Selvityksen mukaan jopa lähes puolet kaikista Suomen hammaslääkäreistä on kokenut työuupumusoireita. Neljännes kuvailee stressiään kuormittavaksi.

Kela-korvausten leikkausten seurauksiin on nyt herätty. Hyvinvointiala Hali ry. vaatii kannanotossaan korvausten nostamista nykyisestä 10–15 prosentista vähintään vuoden 2013 tasolle. Ennen Kela-korvaus hammaslääkärikäynnistä yksityisellä oli noin 30 prosenttia.

– Korvaus on pienentynyt todella paljon, Palo myöntää.

Yhdistyksen mukaan korvausten heikennys on johtanut siihen, ettei aikuisväestö enää hoida hampaitaan niin kuin ennen. Tämä näkyy korvausmäärissä. Vuosittainen korvaus asiakkaille on pudonnut 120 miljoonasta alle puoleen. Yli puoli miljoonaa Kela-korvattua käyntiä on jäänyt tekemättä.

Purkaisiko korvaustason nostaminen hammashuollon jonoja, kuten yhdistys väittää?

– Jonkin verran se varmasti auttaisi tilannetta, mutta täytyy muistaa, että hammashuollon nykyisetkin asiakasmaksut julkisella puolella ovat korkeat verrattuna muihin yleismaksuihin. Monelle nekin ovat este hoitoon hakeutumiselle. Tämä ei ole mitään halpaa hommaa, Palo toteaa.

Ennen pitkää hampaidenhoidon laiminlyöntien seurauksista voi langeta yhteiskunnalle jättilasku.

Palo muistuttaa, että hammashoito ja henkilökohtainen suuhygienia on ensisijaisesti jokaisen omalla vastuulla.

– Jos ihmiset hoitaisivat hyvin hampaitaan, harjaisivat ne kaksi kertaa päivässä, välttäisivät napostelua ja joisivat vettä janojuomana, todennäköisesti sillä päästäisiin jo aika pitkälle. Ihmisillä on omavastuu. Hampaita on hoidettava joka päivä kotona. Ne eivät hoidu sillä, että käydään hammaslääkärillä kerran vuodessa.

Vaasan julkisessa hammashuollossa on 33 hammaslääkärin virkaa. Osa työskentelee osa-aikaisena. Kaikkiaan hammaslääkäreitä on heidät mukaan laskettuna vajaat 40. Lisäksi palkkalistoilla on 11 suuhygienistiä ja hammashoitajia.

Kommentoi











Luetuimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää Maakunnasta