Tilaajalle

Hirvieläinten kannanhoidollinen jahti suunnitellaan yhä tarkemmaksi

SEINÄJOKI

Hirvenmetsästys alkaa tulevana viikonloppuna, eli 12. lokakuuta. Jahtiaika jatkuu vuoden loppuun. Sen jälkeen hirviä saa metsästää vielä tammikuussa 15. päivään saakka. Tammikuussa ei saa metsästää tosin enää koiralla.

– Siinä on ajatuksena lähinnä se, jos ne pakkautuvat talveksi jollekin taimikkoalueelle, niin niitä saa vielä metsästää tammikuussa, jos ne alkavat aiheuttaa kovin vahinkoa, Suomen riistakeskuksen Pohjanmaan aluetoimiston hirvitalousaluesuunnittelija Joni Saunaluoma kertoo.

– Ei sitä mahdollisuutta paljon viime vuonnakaan käytetty, kun ei koiraa saa enää käyttää. Se on tarkoitettu lähinnä taimikkoalueiden vahinkojen ennaltaehkäisyyn, jos näyttää siltä, että hirviä pakkautuu jonnekin paljon.

Hirvenmetsästykseen sisältyvät pankkiluvat otetaan käyttöön tarveharkintaa ja maalaisjärkeä käyttäen. Ne ovat lupia, jotka sisältyvät lupakiintiöön, mutta niitä ei välttämättä käytetä.

Saunaluoman mukaan hirvenmetsästyksessä ei lähtökohtaisesti enää pyritä käyttämään kaikkia annettuja lupia. Nykyään toimitaan enemmän vallitsevan hirvikannan ja -havaintojen mukaan myös jahtikautena. Jos hirviä on edelleen hyvin, kun luparaja lähestyy, otetaan pankkilupia mahdollisesti käyttöön sen mukaisesti.

– Kaikki myönnetyt luvat saa käyttää. Seurat itse harkitsevat, käyttävätkö myös pankkiluvat.

Valkohäntäpeuran kanta on kasvusuunnassa. Sen jahtikausi on 28.9.2019–31.1.2020 välisenä aikana. Senkin jahtia on venytetty mahdollisuuteen metsästää ilman koiraa vielä 1.2.2020–15.2.2020 välisen ajan.

– Valkohäntäpeura leviää rannikkoa myöten pohjoiseen, koska rannikolla on leudommat talvet. Pohjoisimmat pyyntiluvat on myönnetty Lohtajalle, Saunaluoma kertoo.

Metsäkauris ei ole kaatolupien varainen jahdin kohde, eli sitä saa pyytää seurojen rajaaman määrän tai esimerkiksi metsästäjäkohtaisen kiintiön, jos sitä on rajoitettu.

– Metsäkauris on runsastunut. Leudot talvet suosivat sitä, Saunaluoma kertoo.

– Sitä on selkeästi enemmän kuin esimerkiksi valkohäntäpeuraa.

Metsäpeura viihtyy Pohjanmaan riistanhoitopiirin toiminta-alueella lähinnä Suomenselällä. Metsäpeuralle myönnettiin sama viisitoista pyyntilupaa kuin syksyllä 2018 alkaneelle kaudelle.

– Tavoitteena on vielä kannan vahvistaminen. Lupia on myönnetty niin, että vähän päästään metsästyksen makuun, Saunaluoma toteaa.

– Sen metsästys on pääsääntöisesti kyttäämistä.

Pohjanmaan aluetoimistossa työskentelevä Joni Saunaluoma on toiminut hirvitalousaluesuunnittelijana viime maaliskuusta lähtien. Pesti jatkuu hirvitalousaluetoiminnan kehittämishankkeen ohjaimissa vielä vuoden 2021 loppuun.

– Tavoite on kehittää hirvieläinten kannanhoitoa niin, että sitä pystyttäisiin vielä paremmin suunnittelemaan, mitä ammutaan.

Siis vielä nykyistä tarkempaa täsmäpyyntiä ja vallitsevan tilanteen mukaista metsästystä tulevaisuudessa?

– Kyllä, sellaista olisi vielä tarkoituksena kehittää.

Lisää aiheesta

Kommentoi











Luetuimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää Maakunnasta