Tilaajalle

Herännyt asukas singahti vesisangon kanssa palon kimppuun Seinäjoella – hellan levy hehkui suurella teholla ja levyn päällä kärysi leivänpaahdin

Yksin asunnossaan ollut mies onnistui alkusammutuksessaan ja selvisi savun seasta rakennuspalossa Lintuviidalla Seinäjoella yöllä maanantaina ja tiistain taitteessa.

Viisikerroksisen puukerrostalon kolmannen kerroksen yksiössä leivänpaahdin oli lieden levyn päällä ja jostain syystä levy oli jäänyt hehkumaan suurella teholla. Nukahtanut mies heräsi palohälyttimen huutoon. Hän kumosi lieden päälle sangolla vettä. Automaattisen palonsammutusjärjestelmän sprinklerit eivät olleet lauenneet.

Hätäkeskukseen soitti yksi talon asukaista maanantaina kello 23.51. Hän oli kuullut hälyttimen ulinan ja havainnut savua.

Paikalle kiiruhtaneiden Seinäjoen ja Nurmon palokuntien yksiköiden tehtäväksi jäi oikeastaan vain tuulettaa kämppä savusta, jota oli muodostunut paljon. Palomiehet torjuivat myös vesivahinkoa.

Ensihoito kävi tarkastamassa savua hengittäneen miehen. Asuntoonsa hän ei voinut heti mennä takaisin. Yksiö selvisi kuitenkin lievillä vahingoilla.

Kommentoi











Luetuimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi





Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää Maakunnasta