Tilaajalle

Etelä-Pohjanmaa keikkuu viennissä häntäpäässä – Pk-yritykset uskovat viennin kasvavan ensi vuonna

SEINÄJOKI

Kolmannes Etelä-Pohjanmaan pk-vientiyrityksistä uskoo viennin kasvavan tulevan vuoden aikana. Tämä selviää syksyn pk-yritysbarometrista. Sen mukaan useat yritykset aikovat panostaa aiempaa enemmän kansainvälistymiseen.

Etelä-Pohjanmaan Kauppakamarin toimitusjohtaja Pertti Kinnunen kuvaa yritysten arviota viennin kasvusta positiiviseksi, mutta pieneksi yllätykseksi. Aina näin ei ole ollut. Hänen mukaansa Etelä-Pohjanmaa keikkuu viennissä maan häntäpäässä.

– Olemme viennissä valtakunnallisesti viiden huonoimman joukossa, jos katsotaan tilastoja. Kiinnostus vientiin on kuitenkin lisääntynyt, Kinnunen arvioi.

Hänen mukaansa kiinnostus vientiin on kasvanut viimeisin vuoden–puolentoista vuoden aikana. Tämä näkyy muun muassa 22. lokakuuta Seinäjoella järjestettävässä Pk-yritykset maailmalla -kiertueen ilmoittautuneiden määrässä. Tapahtuman järjestää Team Finland.

– Jos järjestäjät ja puhujat lasketaan pois, tapahtumaan on tulossa ainakin 55–60 osallistujaa, joista suurin osa meidän alueen pk-yrityksiä. Määrä on enemmän kuin odotettiin, Kinnunen arvioi.

Kinnunen toivoo, että kiinnostus ei kieli kotimaan myynnin heikkenemisestä vaan yritykset ovat kiinnostuneet viennistä strategisena valintana, jonka eteen alueella on tehty työtä.

Suomen Yrittäjien kansainvälisten asioiden päällikkö Thomas Palmgren kertoo, että pk-yritysbarometri osoittaa, että Etelä-Pohjanmaalla suoraa vientiä tekevien pk-yritysten määrä on suhteellisesti pienempi kuin muualla maassa.

Etelä-Pohjanmaalla suoraa tavaravientiä tekevien pk-yritysten osuus on kuitenkin suhteessa selvästi suurempi kuin koko maassa, mutta palveluviennissä maakunta ei vielä yllä samalle tasolla kuin valtakunnallisesti.

Yli puolella vientiä tekevistä pk-yrityksistä viennin osuus kokonaisliikevaihdosta on alle 9 prosenttia.

Viime vuonna Business Finland myönsi rahaa Etelä-Pohjanmaalla toimiville yrityksille ja muille toimijoille noin 5,3 miljoonaa euroa. Summa kohdistui lähes kokonaan yritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen. Rahat suuntautuvat eniten teollisuuteen ja informaatioalalle. Yritysrahoituksesta reilu puolet suuntautui pk-yrityksille. Startup-yritysten rahoitusosuus oli noin 1,7 miljoonaa euroa.

Kommentoi











Luetuimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset

Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää Maakunnasta