Tilaajalle

Ensi keväänä Ähtärin pandat Lumi ja Pyry päässevät samaan tarhaan - jos koska niin lisääntymisaikana pandoille pitäisi olla tarjota bambuversoa

ÄHTÄRI

Se olisi meille kuin lottovoitto, linjaa Anna Palmroth Ähtärin eläinpuistosta, kuinka tärkeätä olisi saada ensi keväänä ja kesänä tarjolle kotimaista bambuversoa.

Palmroth - joka esittäytyy pandapari Lumin ja Pyryn kodinhoitajaksi, taloudenhoitajaksi ja ruokintasuunnittelijaksi eli lyhyemmin sanottuna pandojen hoitajaksi - perustelee, että pandojen lisääntymisaikana olisi tärkeätä saada niiden ravinto "just eikä melkein kohdilleen".

– Ja tämä tarkoittaa juuri niitä bambuversoja.

– Pandoilla alkaa lisääntymiskausi ensi keväänä, ja molemmat alkavat olla sukukypsiä. Todennäköisesti päästämme Lumin ja Pyryn ensi keväänä samaan tarhaan. Voi olla, että menee vielä harjoitteluksi, eikä ole takeita, että lisääntyminen onnistuu, sillä molemmat ovat vielä nuoria. Se ei haittaa, sillä niillä on vielä monta vuotta aikaa yrittää pentuja. Varsinkin, jos naaras tulee tiineeksi, olisi äärimmäisen tärkeätä saada ravintoon lisää bambuversoja.

Bambuversoja ei tällä hetkellä saa Euroopasta.

Kiinasta niitä saisi pakastettuna, mutta etäisyys sekä kuljetus ja säilytys tuovat ja teettävät omat vaikeutensa, sillä tottahan perillä bambuversojen pitäisi vielä kelvata pandoille.

– Olemme valmiita ostamaan, jos meille vain tulee tarjolle kotimaista bambuversoa, lupaa Palmroth.

– Ottakaa yhteyttä, jos maasta puskee yli 20-senttisiä bambuversoja ja jos niitä tulee enemmän kuin yksi tai kaksi ja jos raaskitte niitä leikata. Eikä tässä kohtaa ole lajikkeella väliä, sillä pandat syövät kaikkien Bambua pandalle -hankkeessa kokeilussa olleiden bambulajikkeiden versoja.

Versot ovat hyvin ravinnerikkaita, ja niissä on paljon sokeria, hivenaineita, vitamiineja ja energia eli juuri sitä, mitä pandat tarvitsevat lisääntymisaikana.

ProAgria Etelä-Pohjanmaan toteuttamassa Bambua pandalle -hankkeessa on vuosina 2016–19 selvitetty bambun kasvatuksen mahdollisuuksia Ähtärissä ja lähialueella.

Selkoa on otettu täkäläisen bambun mahdollisuuksista niin pandojen rehuna kuin kotipuutarhoiden ikivihreänä koristekasvina.

– Erilaisia bambulajeja on kaikkiaan tuhatkunta. Tässä hankkeessa testattiin yli 20:tä pakkasta parhaiten kestävää ja pandan rehustukseen soveltuvaa lajia. Kolmen talven koekasvatuksen jälkeen kasvatukseen on valikoitunut kymmenkunta pakkasenkestävintä tai pandoille maistuvaa lajia. Hankkeessa on löydetty bambulle soveltuvat viljely- ja talvisuojaustavat niin kotipuutarhaan kuin bamburehun tuotantoon, kertoo projektipäällikkö Jari Luokkakallio.

Hankkeessa on ollut mukana yli 50 bambun koekasvattajaa Ähtäristä ja lähialueelta.

Bambut ovat pysyneet elossa, iloitsee bambua kasvattaviin lukeutuva Klaus Lavila Töysän Hakojärveltä.

– Vuosi sitten minäkin toimitin bambua Ähtärin eläinpuistoon, ja me kasvattajat saimme seurata, kuinka maistuu. Tarjolla oli niin hollantilaista kuin täkäläistä, monen tilan kasvattamaa bambua. Lumi söi ainoastaan meidän tuottamaamme bambua, ja siinä oli mukana minunkin kasvattamaani. Pyry taas maisteli kaikilta, myös hollantilaisen bambun kasoilta.

Lavilalla bambua kasvaa aarilla tai parilla.

– Hyvä mieli on tavoitteeni, ei se, että bambun kasvatus löisi leiville.

Kommentoi











Luetuimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää Maakunnasta