Tilaajalle

Sari Jokelin päättää uransa Seinäjoen kaupunginteatterissa vavahduttavaan roolityöhön – Syyssonaatin särkyvässä diivassa on syvää inhimillisyyttä

Lavasteiltaan niukka psykologinen puhedraama on aina jonkin sortin riski. Onko draamallista pitoa loppuun asti? Ovatko henkilöhahmot tarpeeksi kiinnostavia? Löytyykö samastumispintaa?

Syyssonaatin kohdalla pelkoa ei ole. Ingmar Bergmanin vuonna 1978 valmistuneeseen samannimiseen elokuvaan pohjaava näytelmä petaa Seinäjoen kaupunginteatterin näyttämölle sellaisen tunnesopan, että herkimpien on syytä ottaa nenäliinat mukaan.

Äidin ja tyttären kimurantista suhteesta kertovan näytelmän keskiössä ovat Mari Pöytälaakson näyttelemä Eva ja Sari Jokelinin tulkitsema Charlotte.

Eva elää harmaata keski-ikää ilottomassa avioliitossa vammaisen sisarensa omaishoitajana.

Charlotte on menestynyt ja maailmankuulu konserttipianisti, joka on asettanut uran perheensä edelle. Hän ymmärtää paremmin Chopinin sävellysten hienouksia kuin lapsiaan. Charlotten maailma on menestystä ja glamouria, Evan menetystä ja katkeruutta.

Suhdesoppa on valmis, kun Charlotte matkustaa Evan luo vierailulle. Äiti ja tytär eivät ole nähneet toisiaan seitsemään vuoteen.

Vanhoja haavoja revitään auki niin että rutina käy. Tunteet läikkyvät yltympäri. Kannetaan kaunaa. Vihataan, itketään, kadutaan, syytellään ja sätitään. Ollaan emotionaalisella vereslihalla herkeämättä ja sellaisella intensiteetillä, että katsojaa hirvittää.

Viimeinen rooli

Syyssonaatin Charlotte on Sari Jokelinin viimeinen rooli Seinäjoen kaupunginteatterissa; näyttelijä jää keväällä eläkkeelle. Syyssonaatti on vaikuttava päätös Jokelinin pitkälle uralle, sillä tällainen huikean intensiivinen psykologinen draama vaatii näyttelijöiltään paljon. Päähenkilöt ovat likimain koko näytelmän keston ajan lavalla ja pienellä Elissa-näyttämöllä kaiken lisäksi todella lähellä katsojia. Pelataan voimakkailla ja äärimmäisillä tunteilla.

Jokelin ja Pöytälaakso tekevät vahvaa roolityötä. Nähdään läpikotaisin heittäytyvää, tarkkaa ja syvää näyttelemistä. Nyansseja korostetaan valoin, ääniefektein sekä hienovaraisin dramaturgisin iskuin. Pinnan alla kytevät pienetkin ristiriidat hiotaan näkyviin.

Jokelinin Charlotten voiman ja piittaamattomuuden alta paljastuu hauraus. Särkyvä diiva on syvästi inhimillinen. Pöytälaakson Evan viha on lähes pelottavaa katsottavaa.

Myös Henna Sormunen vammaisena Helenana ja Esa Ahonen näytelmän miesrooleissa tekevät vakuuttavaa työtä.

Ensi-iltayleisö palkitsi: näyttelijät taputettiin esityksen päätteeksi lavalle moneen kertaan. Leijonanosa näistä aplodeista taisi mennä Sari Jokelinille.

Anteeksiannon mahdollisuus

Syyssonaatin tarinassa ei ole syyllisiä. Sormi ei osoita sen koomin äitiä kuin tytärtäkään. Se osoittaa kohti vaikenemista, tunteiden monimutkaisuutta sekä kohtaamisen ja kommunikoinnin vaikeutta.

Charlotten tragedia on siinä, ettei hän ole ymmärtänyt olla läsnä ja läsnäollessaan antaa tyttärelleen tilaa. Hän ei ole osannut kuunnella, ei rakastaa tarpeeksi.

Evan tragedia on siinä, että kaikki kilpistyy äitisuhteeseen ja hylätyksi tulemisen tunteeseen. Eva on rakentanut identiteettinsä tuon tunteen varaan. Viha on nakertanut hänet ontoksi.

Loppupeleissä Syyssonaatissa on kyse narratiivista: siitä miten kukin kertoo elämänsä ja millaisen vallan tuolle kertomukselle antaa. Uusi alku ja anteeksianto voivat alkaa vasta sitten, kun rohkenee astua ulos itselleen luomasta tarinasta ja roolista ja kohdata toinen ihminen uusin silmin, vailla menneisyyden painolastia.

Seinäjoen kaupunginteatteri: Syyssonaatti. Ohjaus ja sovitus Jukka Keinonen, suomennos Jukka-Pekka Pajunen. Rooleissa Sari Jokelin, Mari Pöytälaakso, Henna Sormunen, Esa Ahonen.

Kommentoi











Suosituimmat kulttuuriuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi






  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat