Unelmia ja toimistohommia

Yksi poliittisen lähihistoriamme ikimuistoisimmista kommenteista kuultiin kokoomuksen laivaseminaarissa vuonna 1990. Joukko toimittajia parveili pääministeri Harri Holkerin ympärillä ja kärtti tältä kantaa presidenttiehdokkuuteen. Pääministeri yritti tanssia ihmispaljoudessa kahvikuppi ja tassi kourassaan, kun mikrofonia työnnettiin joka suunnalta suuhun.

Holkeri hillitsi itsensä ja sai kuin saikin muotoiltua historiaan jääneen lauseen. Hän tosin joutui toistamaan sen kolmeen kertaan ennen kuin kovapäisimmät journalistit uskoivat. ”Sovitaan, että minä juon nyt kahvia!”.

Tietysti asia saatiin julkisuudessa näyttämään siltä, että pääministeri oli ylimielinen. Sitäkin se saattoi olla, vaikka hyvät tavat taisivat kyllä unohtua enimmäkseen muilta.

Resurssipulassa kituva oikeuslaitos saa joskus eteensä juttuja, joista ei tiedä, pitäisikö niiden takia itkeä vai nauraa. Käräjille asti eteni hiljattain juttu, jossa työntekijä oli kieltäytynyt puhumasta työasioista ruokatauon aikana. Kyse oli ilmeisen periaatteellisesta kannasta, sillä vastaavia tilanteita oli monta.

Käräjillä työnantaja vaati työntekijältään palkkarahoja takaisin niiltä minuuteilta, jotka tämä oli käytännössä kieltäytynyt olemasta työnantajansa käytettävissä vaikka oli töissä.

Käräjäoikeus piti riidattomana, että työntekijän piti olla työnantajansa käytettävissä myös ollessaan ruokatauolla kunnantalon toimipisteen sosiaalitiloissa. Hänen olisi siis pitänyt periaatteessa suostua keskustelemaan työasioista myös silloin.

Toisaalta työnantajan ruokatauoilla esille nostamat hallinnolliset asiat eivät olleet niin kiireellisiä, etteikö niitä voinut ratkoa ruokatauon jälkeenkin. Työpaikalla ei ollut myöskään ohjeistusta siitä, mihin muuhun ruokatauko oli tarkoitettu kuin ruokailuun.

Käräjäoikeus piti työnantajalle koitunutta vahinkoa niin vähäisenä, että korvauskanne hylättiin. Hovioikeus ei myöskään myöntänyt lupaa asian jatkokäsittelyyn.

Työehtosopimuksissa ruokatauosta on vaihtelevia käytäntöjä. Se on joko työaikaa tai omaa aikaa, ”joutuisaa ateriointia työajalla” tai työaikaan kuulumaton ruokatauko. Jos se on jälkimmäinen, työntekijän ei ole silloin pakko olla työnantajan käytettävissä. Soikoon puhelin, loppukoot nitojista niitit, minä juon nyt kahvia!

Mikähän mahtoi olla niin kiireellinen hallinnollinen kysymys, että sen takia piti häiritä eväitään nauttivan työntekijän rauhaa? Paperitukos kopiokoneessa?

Tilanteen toistuminen viittaa siihen, että vähäpätöisestä periaatteellisesta kiistasta oli kehkeytynyt byrokraattinen asemasota. Keneltä loppui harkinta ja järki, kun erimielisyyttä piti lähteä viemään ylikuormittuneen oikeuslaitoksen puntariin?

Tarina ei kerro, kuinka asiat työpaikalla ovat juridisen nahkapäätöksen jälkeen sujuneet. Yhäkö vain alainen käy päättymätöntä mykkäkouluaan? Vieläkö pykäläniilo tekee tikusta asiaa rynnimällä alaisensa ruokatauolle työmääräystensä kanssa? Työpaikan pikkujoulussa mahtaa olla mainio tunnelma.

Normien purkaminen on jo aloitettu julkisessa hallinnossa. Samat talkoot voisi järjestää työelämän asenteissa. Pykälillä ja kirjallisilla määräyksillä johtamisen sijasta kunniaan pitäisi palauttaa vanhan ajan talonpoikaisjärki. Moderni esimiesvalmennus näyttää vain kulkevan päinvastaiseen suuntaan.

MARKKU KULMALA

markku.kulmala@i-mediat.fi

Kommentoi