Onnellinen Minä!

Haluan Vapaamuurareihin! Haluan että minullakin on salaseura johon kuulua. Jossa istuu tärkeitä ihmisiä jotka voivat auttaa kun olen pulassa. Puhuvat puolestani kun olen vaihtamassa työpaikkaa.

Miksi sellaista ei ole naisille? Eivätkö naiset pysty pitämään toistensa puolia? Leimaako naiseutta kateus ja kilpailu? Onko nainen on tunteidensa vietävissä oleva hattara, jolle voi ja saa sanoa ja tehdä mitä tahansa?

Tuntuu että naista voi vapaasti sanoa huoraksi, raiskata, kopeloida ja solvata julkisesti. Eihän nainen siitä pahastu, nainen tietää, ettei mies sitä oikeasti tarkoittanut. Miksi miehet pystyvät pitämään hauskaa kaveriporukalla, mutta naisilla on vain muutama hyvä ystävä?

Miehinen maailma pitää meitä vallassaan. Naisen euro on edelleen 83 senttiä ja lasikatot estävät urakehitystä. Tutkijat ovat löytäneet syyn, se on syrjintä. Miehen vallan alla on edelleen naisia kaikkialla. Maahanmuuttajanaisten ryhmä Seinäjoen sairaalassa ei pelännyt sitä, että heillä ei ollut yhteistä kieltä kätilön kanssa. Vaan sitä, että joutuvat mieslääkärin hoidettavaksi. Se kun ei ole heille sallittua ellei oma mies ole läsnä. Katupartiotkin perustettiin suojelemaan naisia ja lapsia. Ei minua tarvitse suojella. Ohjata kotiin nyrkin ja hellan väliin.

Nainen on toimija, yhtä kykeneväinen kuin mies. En ymmärrä halua rajata, määritellä, ja suojella kun mitään tarvetta ei ole.

Väestöliitto ilmaisi huolensa siitä kuinka miehet näyttävät jäävät parisuhteessa naisen jalkoihin. Onko niin naiset, että koska olemme miehiä heikommassa asemassa yhteiskunnassa, syrjittyjä, olemme ottamassa valtaa kotona ”omalla alueellamme” niin, että miehen asema on nyt vaarassa. Koti on täynnä naistentöitä. Miesten töitä ja naisten töitä? En usko sitä, vaan on olemassa vain töitä jotka voi suorittaa kumpi tahansa sukupuoli.

Mies voi pukeutua kukkakuosiin ja vaaleanpunaiseen ollen pop. Naiset saavat kulkea housuissa ja pukeutua kravattiin ja kauluspaitaan ja se on superseksikästä. Ajan virtaukset johdattelevat naisia ja miehiä suuntaan jos toiseen. Aina sen kanssa ei kohtaa se kuva jonka on itsestään luonut.

Mitä tapahtuu ihmiselle joka pukeutuu muotiuniformuun johon ei halua, mutta johon täytyy sonnustautua että olisi suosittu, mukava ja menestyjä? Itse en ole koskaan kuulunut mainosten ja elokuvien luoman naiskuvan piiriin. Olen saanut pukeutua aina niin kuin olen itse halunnut, kiitos vanhempieni. Ja jatkan tätä linjaa myös omien lasteni kanssa.

Ihmisyys on meissä valmiina syntymän hetkellä. Lapsi on valmis tulemaan siksi mitä hän on, ellemme ala hänen kasvuaan ja kehitystään häiritsemään. Usein unohdan että olen nainen ennen kuin joku sen minulle muistuttaa: ”voi tyttö, tyttö kun et voi etkä osaa kun olet tyttö”.

Olen tuntenut halua olla mies, että voisin, saisin ja osaisin. Ja minähän osaan. Ei ole muuta kuin ihmisyys. Kukaan ei ansaitse tulla syrjityksi, raiskatuksi, ei henkisesti eikä fyysisesti. Ei naisen eikä miehenkään tarkoitus elämässä ole miellyttäminen, vaan olla oma itsensä. Onnellinen minä.

Liisu Aurasmaa

Kirjoittaja on Seinäjoen kaupunginteatterin näyttelijä.

Kommentoi