Tilaajalle

Kolumni: Tasan 80 vuotta sitten Suomen kohtalo joutui ensimmäisissä neuvotteluissa puntariin Moskovassa. ”Rajutuulen edessä kumartuvat päät, mutta selkä ei taitu”

Tänä päivänä 12. lokakuuta 1939 pienet murheet eivät mahtuneet kansakunnan tajuntaan. Epäilemättä sormet puristuivat rukoukseen tuntureitten Pohjolassa, Pohjanmaan lakeuksilla, Karjalan metsissä, Savon kummuilla, Hämeen ja Satakunnan viljavilla vainioilla sekä Uudenmaan ja Varsinais-Suomen lauheitten lehtojen seuduilla.

Kutsu oli käynyt. Valtioneuvos, lähettiläs J.K. Paasikiven johdolla Moskovaan matkustanut Suomen valtuuskunta aloitti tasan 80 vuotta sitten ensimmäisen neuvottelunsa ”konkreettisista poliittisista kysymyksistä” Neuvostoliiton kanssa. Niihin osallistui myös diktaattori Josif Stalin.

Sanomalehti Ilkan etusivun pääuutinen kertoi että Suomen ja Neuvosto-Venäjän neuvottelut herättävät suurta huomiota kaikkialla. Yhdysvallat oli antanut ukaasin: jos Neuvostoliitto pitää Amerikan ystävyyttä arvossa, ei se loukkaa Suomen koskemattomuutta.

Toinen otsikko totesi, että Ruotsissa on tilanteen takia esitetty välikysymys. ”Sosialistijärjestö kehottaa Ruotsin hallitusta solmimaan puolustussopimuksen Suomen kanssa.”

Vaikea kuvitella sitä, millainen ilmapiiri vallitsi lakeuksien tuvissa ja kammareissa. Ylimääräinen kertausharjoitus oli alkanut samoihin aikoihin keskittää reserviläisiä itärajalle. Käsky komensi riviin noin 300 000 miestä.

Päätoimittaja Artturi Leinonen valitsi 12.10. pääkirjoituksensa otsikoksi ”Vakavat hetket”.

– Jo tähän mennessä on todettava yksi asia: kova päivä tapaa, jos se käy kohdalle, täällä yksimielisen kansan. Rajutuulen edessä kumartuvat päät, mutta selkä ei taitu. Olemme kestäneet orjuutta vuosisadat, ja tiedämme mitä se merkitsee. Vapaaehtoisesti ei sellaiseen koskaan alistuta.

Leinonen muistutti, että tässä mielialassa ei ole uhmaa, eikä helppohintaista ylvästelyä.

– Se on vain velvollisuuden tuntoa, vakava tietoisuus siitä, mitä nykyhetki meiltä vaatii. Jokainen Suomen mies ja nainen tuntee näinä päivinä, että hänen hartioillaan, hänen tahtonsa teräksessä, mielensä alttiudessa ja käsivartensa voimassa on kappale vastuuta maan kohtalosta.

Pääkirjoitus luotti, että Suomi saa oikeutta.

– Me haluamme vain rauhaa itsellemme ja suomme sen muille. Ankaran ehdoton puolueettomuus on meidän suhtautumisemme suurvaltojen selkkauksiin. Siksi odotamme, että nyt alkaneissa neuvotteluissa ei meille tehdä sellaisia ehdotuksia, joihin vapaan maan on mahdoton alistua.

Leinonen muistutti, että Suomi ja Neuvostoliitto voivat paljon hyötyä toisistaan rauhallisia suhteita ylläpitämällä ja kehittämällä.

– Jos nämä pyrkimykset estetään ja pakotetaan meidät toisille teille, niin silloin tietää Suomen valtakunnan vastuunalainen johto, että koko kansa on sen päätösten takana tahtoen mieluummin kuolla räjähdykseen kuin tukehtua liejuun.

Suomi ei taipunut Stalinin ehdotuksiin. Puna-armeija marssi rajan yli ilman sodanjulistusta 30.11.1939. Tasavallan presidentti nimitti Carl Gustaf Emil Mannerheimin puolustusvoimain ylipäälliköksi.

Ensimmäisessä päiväkäskyssään Mannerheim valoi uskoa joukkoihinsa.

– Me taistelemme kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta.

Kommentoi