Tilaajalle

Kolumni: Taas meni tunteisiin, eikä huutajien sekaan enää kukaan normaali ihminen uskalla

Minulla on perhe, puoliso ja lapset, pitää ajatella heitä, kun palaute tulee kotiin asti. Näin totesi eräs henkilö, kun kävin hänen kanssaan läpi, miksi hän ei halua enää antaa Ilkalle haastatteluja.

Uutiset menevät nykyään ihmisillä pahasti tunteisiin, kuten tämän viikon täysin ylimitoitetuksi paisunut Helsingin yliopiston kuppiloiden naudanlihakohu osoittaa. Aivan fiksuina pidetyt ihmiset huutavat somessa kurkku suorana.

Mistä tahansa aivan asiallisista mediassa lausutuista haastattelukommenteista saattaa joku polttaa päreensä ja haastateltava joutuu pilkan ja someryöpytyksen kohteeksi. Pahimmassa tapauksessa kuumakallet käyvät perheen kimppuun ja lähettävät kotiin ”terveisiä”.

Se on monelle se viimeinen pisara. Kaikki eivät enää uskalla tai halua sanoa julkisesti mitään. Varsinkaan tietyistä aiheista ei haluta kommentoida. Vaikeiksi aiheiksi tiedetään maahanmuutto ja ilmasto, mutta on paljon viattomampia aiheita, joista saadaan imetysgate, taksigate tai ainakin kaukana Watergatesta oleva skandaali aikaan.

Julkista keskustelua hallitsevat huutajien mielipiteet. Kummalla puolella olet, valitse! Suuri yleisö hipsii vähin äänin levollisempien aiheiden pariin. Se on paha, koska jo koulussa häirikkö sai muut myötäilemään vaikenemalla.

Ja se vääristää ja tarttuu: Laimea ei enää kiinnosta ketään, kaiken pitää olla joko-tai. Verkossa luetuimpien uutisten kärkeen nousee varmimmin juttu, jossa jo otsikko kertoo, että nyt joku saa kunnolla kyytiä.

Media on usein välikappaleena, kun vihapuhe alkaa. Haukutaan lehti, toimittaja tai haastateltava.

Maalittamisesta puhutaan, kun joku yllyttää suurta joukkoa muita hyökkäämään yhden kimppuun. Inspiraationa on voinut olla lehtijuttu. MV-lehteä itseään syytetään maalittamisesta: se julkaisi epäasiallisen jutun yhteydessä nimen, kuvan ja yhteystiedot ja seurauksia puidaan nyt hovioikeudessa.

Kirjailija Sofi Oksanen teki tällä viikolla ison lahjoituksen sananvapauden puolesta Toimittajat ilman rajoja -järjestölle. On aito huoli, että puheet muuttuvat lopulta teoiksi.

Toimittajien, tutkijoiden ja asiantuntijoiden halutaan pitävän suunsa kiinni. Poliisien, tuomareiden ja syyttäjien kohdalla yritetään vaikuttaa päätöksiin. Tuomareille eivät kuitenkaan soittele gangsterit, vaan tunteiden valtaan joutuneet ihmiset lähestymiskielto- ja perheasioissa. (HS 11.10.)

Pian ei ole kaukana tilanne, jossa virkamiehet tunnetaan pelkkänä koodinumerona, kun nimi altistaa uhkailulle. Poliisit etunenässä haluaisivat nimensä pois virkapuvusta. Mitä se kertoisi yhteiskunnan avoimuudesta?

Jos möykkääjät estävät sanomasta, hallitsee julkista tilaa pelko. Itsesensuuri voi tuntua turvallisemmalta, vaikka asiantuntemus oikeuttaisi olemaan rohkeampi.

Tottuminen ei ole hyväksi. Ylilyönneistä ei enää kauhistuta ja siedetään normaalina sellaista, mitä ei pitäisi sietää: Sen huomaa, jos on ollut poissa. Kun hoitovapaalla vuosia ollut toimittaja palaa, voi nettikommentoijien rajuus tulla yllätyksenä. Ei se ennen tällaista ollut.

Lapsikin ymmärtää, ettei haukkumisella ja vainoamisella ole mitään tekemistä sananvapauden kanssa, mutta kuka uskaltaa enää mennä väliin?

Satu Takala

Kommentoi