Introverttina ekstroverttien joukossa

Nykyään on tapana lokeroida ihmiset erilaisiin muotteihin. Pistänpä siis myös itseni oikeaan viiteryhmään.

Olen tyylipuhdas introvertti. En siitä muuksi muutu, enkä edes halua. Miksi haluaisin?

Teen vielä huvikseni testin, joka vahvistaa ja alleviivaa asian: Ja kyllä, 19 vastausta 20:sta todistaa, että introvertteja tässä ollaan.

Ruotsalainen kirjailija Linus Jonkman luettelee kirjassaan Introvertit: Työpaikan hiljainen vallankumous, sisäänpäin kääntyneen ihmisen luonteenpiirteitä.

”Haluat rauhaa ja rentoutumista, pystyt toimimaan pitkiäkin aikoja yksin kaipaamatta muiden seuraa, et tylsisty yksin ollessasi, haluat pohtia ja analysoida asioita, pidät tunteet ja logiikan erillään, sosiaalinen tarpeesi ei ole kovin suuri, olet taitava kuuntelemaan, haluat ajatella ennen kuin aukaiset suusi, olet itsenäinen, trendit ja ryhmäajattelu eivät juurikaan sinuun vaikuta, stressaannut helposti...”

Allekirjoitan aika monta näistäkin luonnehdinnoista. Kaltaiseni introvertit elävät elämäänsä suurimmaksi osaksi oman päänsä sisällä ja kirjojensa parissa. Perin harvoin ja vain rajattu osa ajatuksista pulpahtaa ilmoille, vallankin jos vastassa on laaja ja vaativa kuulijakunta.

Lisäksi meitä introvertteja yhdistävät havaintoni mukaan viihdyttävän jaarittelun ja vitsailujen taitamattomuus, mukavienkin sosiaalisten tilanteiden tuoma uupumus sekä loputon oman tilan ja ajan kaipuu.

Introvertti ei tarkoita samaa kuin ujo, arka tai epäsosiaalinen. Sisäänpäin kääntyneen ihmisen sanotaan olevan yleensä hyvää seuraa ainakin pienessä porukassa tai kahden kesken. Hän voi silloin olla tavattoman vilkas ja sosiaalinen, vaikka ei osaakaan hersyillä ja rönsyillä joka suuntaan.

Liekö muillekin introvertille ominaista kuten minulle, että henkiystävät voi luetella yhden käden sormilla, ja he ovat melko tarkkaan ekstrovertteja; vilkkaita ja välittömiä.

Eihän tulisikaan mitään, jos kaksi introverttia istuisi nokakkain ja kumpikin kuuntelisi vain oman päänsä sisäistä kohinaa.

Toki introvertti voi olla tärkeä läheinen myös toiselle introvertille, mutta suhde vaatinee joko sukulaisuutta tai pitkää kypsyttelyä.

Ekstrovertti ihminen - tosin tarkasti annosteltuna - on parasta lääkettä introvertille. Ulospäin suuntautuvaa on jännittävä kuunnella, ja hän tempaa mukaansa asioihin ja sattumuksiin. Ilmeisesti ekstroverttikin viihtyy, koska tulee syvällisesti kuulluksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin on, ilman päällekäyvää ja kärsimätöntä keskeyttelyä.

Sisäänpäin kääntyneen ongelma ystävien ja läheisten kanssa on se, että tärkeinkään ihminen ei poista tämän tarvetta yksinoloon. Introvertti ei tule toimeen ilman omia hetkiä. Jatkuvassa seuranpidossa häneltä loppuvat sekä happi että voimat. Usein tämä pakottava yksinolon tarve saatetaan ymmärtää väärin.

Nykyaika voi olla meille introverteille kova pala, koska yhteiskunta ja työelämä arvostavat ylikorostunutta sosiaalisuutta. Kaukana ovat ajat, jolloin opettajani neuvoi, että ”puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa”.

Onneksi me introvertit olemme yleensä joustavia. Osaamme vetää niskaan myös ekstrovertin manttelin, ainakin ammatin ja käytöstapojen niin vaatiessa.

Päästyämme jälleen omaan tilaan, ripustamme manttelin naulaan ja sujahdamme takaisin aivoja suloisesti hivelevään hiljaisuuteen.

pirkko.lehtimaki@i-mediat.fi

Kommentoi