Reservaattiajattelusta elinkaariajatteluun

Kun ihminen jää eläkkeelle, hänen ammattillisen osaamisensa arvo nollataan ja hänestä tulee ongelmajätettä. Eläkeläiset kuormittavat sosiaali- ja terveyspalveluita, he huonontavat huoltosuhdetta ja se paljon puhuttu kestävyysvajekin on suurelta osin heidän syytään. Syntikuorma on melkoinen.

Suomessa on vallalla eläkeläisreservaattiajattelu. Ihan kiva, jos eläkeläiset pitävät itsensä kunnossa, ihan kiva, jos heillä on jotain puuhastelua, mutta pysykööt niissä omissa ympyröissään, joissa eivät häiritse työssäkäyvien kunnon ihmisen asioita.

Ainoa, mihin eläkeläiset kelpaavat, on vapaaehtoistyö. Sehän pitää sisällään tehtäviä, jotka kuuluisivat joko yhteiskunnalle tai omaisille. Mutta kun yhteiskunnalla ei ole rahaa eikä haluakaan tehdä muuta kuin mitä on pakko ja omaiset asuvat joko liian kaukana tai heillä on parempaakin tekemistä, käännytään eläkeläisten puoleen. Heillähän on aikaa eikä heille tarvitse maksaa mitään.

Reservaattiajattelu jättää huomioimatta, että meillä on sekä suhteellisesti että lukumääräisesti kasvava joukko eläkeläisiä, jotka ovat sekä fyysisesti että henkisesti täysin toimintakuntoisia. Heillä on valmiudet, usein myös halu, osallistua yhteiskunnan kehittämiseen eri aloilla. Nykyinen asenneilmasto vain asettaa sille esteet.

Eläkeläisten joukko kasvaa. Niin kasvavat myös ongelmat, jos nykyinen ajattelu- ja toimintamalli jatkuu. Onko meillä varaa jättää yhden kansalaisryhmän osaaminen ja kokemus käyttämättä?

Onkin syytä siirtyä elinkaariajatteluun. Siinä ihmisen ajankäyttö jakaantuu kolmeen pääryhmään: työssäkäyntiin, opiskeluun ja vapaa-aikaan. Sen sijaan, että eläkkeelle siirtyminen merkitsee ihmisten virallisen hyötykäytön päättymistä, se tulee nähdä vain yhtenä elämänvaiheena, jossa ajankäyttö jakaantuu uudella tavalla, mutta toimintamahdollisuudet säilyvät muuten ennallaan.

Ilari Rantala

eläkeläinen, eläkevalmentaja Kerava

Kommentoi