Lukijoilta: Velkaantuminen puhuttaa vaalikentällä

Olen nyt ehdokkaana kiertänyt eri paikkakuntia ja kuullut ihmisten huolia ja murheita. Niitä on tietenkin erilaisia riippuen henkilön iästä ja asemasta. Pieni osa on huolissaan ilmastonmuutoksesta, mutta tätä suurempi osa on huolissaan siitä, että ilmastonmuutoskeskustelu on saanut järjettömät mittasuhteet. Tästä olen ”kentän” enemmistön kanssa samaa mieltä.

Sudet puhuttavat maakunnassa, ja minua on pyydetty kirjoittamaan susista. Olen tätä yrittänyt kirjoittaakin mutta en saa otsikon jälkeen paperille kuin yhden sanan: Lyijyä.

Haittamaahanmuutto ja sen tuomat lieveilmiöt puhuttavat. Onko lapsillamme turvallinen tulevaisuus? On tietenkin, jos politiikassa tehdään oikeita ratkaisuja. Pauli Vahteran laskelmien mukaan ”maahanmuutto maksaa Suomelle vuosittain 3,3 miljardia euroa, siis 3 300 miljoonaa euroa/vuosi. Taloudellinen huoltosuhteemme sukeltaa koko ajan taloudellemme haitallisen maahanmuuton johdosta.

Se mikä kuitenkin eniten on koskettanut, ovat pikavipit ja niiden tuomat ongelmat. Monet ovat huolissaan lähimmäistensä kyvystä selvitä pikavippien, osamaksujen tai ylivelkaantumisen aiheuttamasta paineesta ja ahdistuksesta.

Suomalainen kateus lienee se, joka toimii moottorina sille, että osa meistä elää yli varojemme. Velan tekeminen on helppoa, sitä suorastaan tyrkytetään. Pikavippimainoksia tulee postissa ja netissä, marketissa kävellessä kuuluu kovaäänisestä: osta nyt, maksa elokuussa.

Jos ja kun rahaa ei jää pakollisten menojen jälkeen, niin hetkeksi lohdun saa tuolla pikku vipillä. Valitettavan monella se on ollut alku velkakierteelle, joka tulee esiin vasta kun peli on jo menetetty. Sitä kun vielä koetetaan korjata rahapelein, päätyy ulosottoon ja huomaa, että loppukin omaisuus on myyty ja jäljelle jää vain velkaa.

Meidän politiikan parissa toimivien tulisi asettaa kaikessa päätöksenteossa suomalaiset perheet ja kodit ykkösasiaksi. Perhe ja koti ovat kaiken keskiössä.

Se miten yhteiskuntamme kehittyy, riippuu kodin ja perheen hyvinvoinnista.

Tällä hetkellä meillä on sellainen lainsäädäntö, että tämä kaikki edellä mainittu on mahdollista ilman, että edes puoliso tietää asiasta, ennen kuin on myöhäistä.

Taposta saa 7 vuotta mutta konkurssista ja ylivelkaantumisesta elinkautisen.

Juha Mäenpää (ps.)

eduskuntavaaliehdokas

Ilmajoki

Kommentoi







Luetuimmat pääkirjoitukset