Lukijoilta: Tihutöitä Töysässä!

Töysän keskustaajamassa, Valtatie 18:n ja Lehtimäentien risteyksessä sijaitsevan huoltoasema-kahviokiinteistön liiketoiminta on ollut stopissa viime aikoina.

Hiljaiseloa ei kuitenkaan ole komea valkoinen tiilirakennus saanut viettää. Talo on kokenut kovia, kun rakenteita on rikottu ilkivallalla sisältä ja ulkoa.

Mm. pääkaupunkiseudulta ja muualta maasta entiselle kotiseudulleen pääsiäisen viettoon tulleiden hämmästys oli suuri, kun tutustuivat synnyinseutunsa näkymiin. Entinen suosittu huoltoasema-grillikahvio oli 2. pääsiäispäivänä surullinen näky. Kuin ”hävityksen kaupunki”.

Isoista näyteikkunoista oli suuri määrä rikottu. Lasinsirpaleita on kasapäin pihassa ja sisällä. Polttoainetankki on revitty jo aikaisemmin irti kumolleen. Sisätilat on perusteellisesti sotkettu ja ”pääsiäisvalakiaakin” on sytytelty myymälätilan lattialle.

”Pääsiäistrullit tai mitkä muut kummalliset mellastajat ovat saattaneet entisen komean liikerakennuksen näin kamalaan kuntoon?” ihmettelivät monet entiset töysäläiset.

”Kyllä keskeisellä paikalla sijaitseva rakennus on nyt sellaisessa kunnossa, että kaupungin taholtakin pitäisi puuttua asiaan ja purkaa talo pois! Jos ei omistajataho sotkettua kohdetta sekä ympäristöä siisti”, puuskahti nykyään helsinkiläinen pariskunta.

Töysäläiset ovat kyllä huomanneet, että rakennukselle on tehty ilkivaltaa pikkuhiljaa pidemmän aikaa. Mutta nyt viimeaikoina se on joutunut todelllisen tuhon kohteeksi. Ovatko tekijöinä sitten paikalliset tai ohikulkijat?

Kiinteistön tämänhetkisistä omistajista tai omistajasta ei ole oikein kenelläkään varmaa tietoa. Joku arveli, että omistus oli itäisen naapurimaamme edustajilla?

Ehkä omistajatkin selviävät, kun kaupungin ympäristöstä päättävät ym. viranomaiset ryhtyvät selvittämään tilannetta. Kaupunkia kiinnostanee omistaja erityisesti myös siksi, että kuka ilmenee kiinteistöveron maksajaksi?

Nyt ihmetelläänkin laajasti sitä, mistä tällainen ilkivallan ja särkemisen vimma saa voimansa nykymaailmassa. Vai onko pontimena vain vanha viisaus ”joukossa tyhmyys tiivistyy”?

Kyseisen ilkivallan kohdekin oli hienossa kunnossa edellisen omistajan lopetettua liiketoiminnan. Seuraavaa yrittäjää odotellessaan liikekiinteistö on kuitenkin nyt tuhottu säälimättä.

Pentti Hautala

Töysä

Kommentoi







Luetuimmat pääkirjoitukset