Lukijoilta: TEKSTARIT

Kiitos Jouko Peltonen ja Aki Ylinen kirjoituksestanne Ilkassa 10.4. Ylistarolaisenkin mielestä täyttä asiaa!

Häjymuseo! Anne Puumala kirjoittaa asiaa.

”Me, jotka olemme toimineet jo Nurmon kunnan aikana valtuustossa, olemme tottuneet tekemään vastuullista poitiikkaa”, kirjoittaa 10.4. kaksi kuntapoliitikkoa. Jeremiadia lukiessani velli valui rinnuksille: miksi nuo poliitikot ovat lakanneet vastuullisen politiikan tekemisen ja syyttävät – niin kuin tapana on – maakuntalehteä.

Nykynuorison, ja vanhemmankin ryysyläismuoti, tekee surulliseksi 40-luvulla kasvaneen lapsen, äiti paikkas housut ostoluvalla hankitulla kankaanpalalla, tarkeni lasketella talvella.

Ilkka on kuplassa, kiitos Jouko, kiitos Aki, moni on kanssanne samaa mieltä. Hyvä kun joku tarttuu epäkohtiin.

Ei lääketiede ole rakettitiedettä (Ilkka 9.4.). Lääketiede on paljon vaikeampaa!! Jokainen ihminen on erilainen, mutta raketit voivat olla samanlaisia ja rakettitiede vain mekaniikkaa. Sairaudet ja viat ovat usein eri ihmisillä erilaisia. Kaikkein tärkein ja kunnioitettavan ammattimies on hyvä lääkäri. Harvasta meistä siihen olisi. Silti toivon, että lääkäreitä koulutetaan lisää, jotta heitä riittää muuallekin kuin suurkaupunkeihin!

Tarvittiin maailmanlaajuinen teleskooppirakennelma ottamaan kuva mustasta aukosta. Saatiin kuva, joka Marimekon tuotteissa on ollut jo kymmeniä vuosia.

Ilkka on kuplassa loistava kirjoitus Seinäjoki–Nurmo-liitosasioista. Asiat ei oo kyllä kohdallaan. Kiitos Jouko ja Aki.

Surkuhupaisaa Seinäjoelle! Miten sattuikaan, että kolmella, heikossa hapessa olevalla isolla valtakunnallisella urheiluliitolla on seinäjokelainen puheenjohtaja. Maastohiihdolta on menestys ja hyvä massa kateissa. Mitä on ampumahiihdolla jos Kaisa lopettaa ja miksi ovet paukkuu lentopalloliitossa. Vapiseeko muukin kuin Vaasan veri?

Jutta lupaa laittaa meidän ikäihmisten asiat kuntoon (Ilkka 11.4.), mutta unohtaa tärkeimmän, taitetun indeksin, joka on perustuslain vastainen ja inhottava vuosisadan petos. Me emme unohda Kreikka-pakettia.

Turvesuot ei sotke vesistöjä. Kannabis kannattaisi vapauttaa. Perussuomalaiset on uskottava puolue. Joulupukki asuu Korvatunturilla. Mikä tätä kansaa vaivaa?

Kyllä tuli mieleen Seitsemän Veljestä kivellä kun katsoin pätkittäin puheenjohtajien viimeistä vaalitenttiä. Yhdeksän puheenjohtajaa huusivat toistensa puheitten päälle ja toimittaja äSSät päälle. Digitekniikalla saadaan kaikille puolueille ajastettu sama puheaika ja edustajalle vuorovalo jolloin muitten migrofonit mykistetään. Tyhmää puhua toisen puhujan puheen päälle eikä puheajatkaan jakaantuneet tasan.

Miksi lapsille tarjotaan päiväkodeissa ja kouluissa rasvatonta maitoa? Miksi kouluissa moni kasvava lapsi valitsee ruokajuomaksi veden? Kaupungit ja kunnat saavat EU-maitotukea rasvattomasta maidosta, ja siksi lapset, eivät voi edes valita terveellistä kevyt- tai täysmaitoa.

Arvoisa Susanna Koski, nyt teille aukesi mahdollisuus osallistua työttömille tarjoamaanne risusavottaan. Ei tarvitse sen jälkeen ihmetellä, kovaa työtä on.

Keskustapuolue sai torjuntavoiton. Olisi voinut luulla kansan tuomiota kovemmaksikin. Sinisten kohtalo sensijaan oli odotettu. Kansa ei silittele pettureita ja puliveivareita. Sääli vain, että pari hyvääkin valitsi väärin.

Luin Ilkkaa ja menot-sivuja, Kattoon,että,,, onko oikeen, että Kristiinassa on kevätmarkkinoita järjestetty jo 1783 alkaen?? Epäälen, että oliskos 1983?? Siitä vaan mietin, kun olen Teuvan markkinoilla ollut kuuluttajana noin 40 vuotta?

Hytkyvaalien jälkeinen aurinko nousi ja elämä jatkuu. issuJ oha-allaH kokoaa konservatiiviSSosialistisen väliaikaishallituksen, ja uudenlainen hurlumhei ja huh hellettä jääkausi poliittisen ilmastoinnin muutos alkaa. Kokoomus on maailman paras oppositiopuolue! Ja sitte mä heräsin.

Kantatie 67 välillä Kurikka–Seinäjoki mahdollisimman pian nelikaistaiseksi, ehkä jopa moottoritieksi. Liikenne on jo liian puuroutunutta.

Katseiden kääntyessä nyt EU-vaaleihin ydinkysymys äänestäjillä tullee olemaan EU:n federalismiasteen eli liittovaltiokehityksen suuntaus. Suomen meppiehdokkailla on tässä suuria keskinäisiä eroja. Toisessa ääripäässä olevat mitätöisivät Suomen itsenäisyyden, ja toisella laidalla olevat haluavat Suomen EU-brexitin. Edellisiä ei haittaisi vaikka kaikki Suomen lainsäädäntö hoidettaisiin Brysselissä. Jälkimmäisille riittäisi uusi Urho Kekkonen.

Kommentoi