Lukijoilta: Taajama-alueen ojan pientareet siisteiksi

Olemme parin naapurin kanssa ihmetelleet jokakesäistä ongelmaa: monet taloyhtiöt ja yksityiset eivät hoida kadun reunaa siistiksi samalla, kun leikkaavat pihan nurmikon.

Käykää katsomassa meidän kotikatua, joka on hyvä esimerkki siitä, kun ihmiset eivät välitä tuon taivaallista asuinympäristöstään. Jarrumiehenkatu on tämä esimerkkikatu, ihan Seinäjoen keskustan tuntumassa Ruukintiellä. Osa taloyhtiöistä hienosti hoitaa kadun puolen pientareesta, kiitos siitä! Mutta sitten on näitä toisia taloyhtiöitä, joiden kadun reunassa kasvaa metristä horsmaa ja muuta roskakasvia. On samalla kadulla Seinäjoen ”kerman” omistama omakotitalokin, mutta toki heiltä ei osaakaan vaatia alentumista tällaiseen siistimiseen.

On kaikennäköistä tapahtumaa, ja Seinäjokea markkinoidaan maakunnan keskuksena, isona kasvualueena, mutta tämmöiset perusasiat kuin yhteinen viihtyvyys ja siisteys ovat joillain kiinteistöjen omistajilla ihan retuperällä.

Toki tiedän, että se kadun piennar on Seinäjoen kaupungin aluetta. Mutta tiedämme myös, että puistotoimelle olisi mahdoton tehtävä, että he kiertäisivät vain leikkaamassa katujen reunoja. Turha sanoa vanhaa fraasia ”ei kuulu meille”, vaan kyllä kannattaisi vähän vaatia talonmieheltä/kiinteistöfirmalta enemmän. Näyttävät osaavan vaatia nuo toisetkin taloyhtiöt.

Aulis Hämeenkorpi

Seinäjoki

Kommentoi