Lukijoilta: Sananvapaus ja julkisuus

Sananvapaudesta on tässä lehdessä kirjoitettu pääkirjoitusta myöden, tarkoituksena todistella, että Suomessa laki sananvapaudesta toimisi. Asiaa käsitellään kuitenkin vain osittain, perustuslain 12. pykälä koskee sananvapautta ja julkisuutta. Julkisuudessa asiaa käsitellään ainoastaan toiselta puolelta, unohtaen saman perusoikeuden sananvapaudesta koskevan myös jokaisen oikeutta saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta.

Ei ole olemassa sananvapautta, jos sinulta estetään oikeus julkiseen tietoon, sillä sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.

Mitä tulee sananvapauteen, on selvää että ongelmia on. Perussuomalaisten puheenjohtajan ”täky” valtakunnansyyttäjälle osoitti ongelman. Sanomalehdessä voi sanoa negatiivisia asioita suomalaisesta mutta blogissa somalialaisista ei, etenkin kun negatiiviset asiat olivat sanamuodoiltaan saman sisältöiset ja perusteltu vastaavilla argumenteilla.

Ilkka-lehden pääkirjoitus 8.7.2019 sananvapauden nykytilasta osoittaa selkeästi lehdistön tarpeen puolustella itselleen erivapauksia kirjoittelun suhteen sen sijaan, että se puolustaisi kaikkien sananvapautta.

Suomen perustuslain 12. pykälä sananvapaudesta ja julkisuudesta takaa myös jokaiselle oikeuden saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta. Tätä kohtaa rikotaan systemaattisesti, tarkoitushakuisesti ja jopa oikeuslaitos omissa päätöksissään myöntää lain olevan vaikeaselkoinen.

Muun muassa eduskunnan oikeusasiamies on useina vuosina vuosikirjassaan ottanut asiaan kantaa. Ilmajoen kuntaa on jopa erityisesti nuhdeltu julkisten asiakirjojen pimittämisestä ja lainvastaisista käytännöistä.

Hannu Akkanen (ps.)

kunnanvaltuutettu

Ilmajoki

Kommentoi







Luetuimmat pääkirjoitukset