Lukijoilta: Rakkautta ja rajoja maahanmuuttoon

Maahanmuutto puhuttaa meillä ja maailmalla, eikä se ole mikään yksinkertainen asia. Siinä tarvitaan sekä rakkautta että rajoja. Jotta voimme auttaa oikeasti apua tarvitsevia, on lieveilmiöitä torjuttava.

Suomen tulee ottaa kohtuullinen määrä YK:n pakolaisstatuksen saaneita kiintiöpakolaisia vuosittain. Turvapaikanhakijoiden taustat taas tulee tutkia tarkasti, mutta nykyistä nopeammin.

Kiintiöpakolaiset ja myönteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat täytyy kotouttaa huolellisesti, edellyttää kielikursseja, työnhakua aikanaan ja moitteetonta kansalaisuutta. Turvapaikanhakijathan eivät ole maahanmuuttajia, vaan vasta myönteisen päätöksen saaneet saavat pakolaisstatuksen ja heitä oli vain murto-osa esimerkiksi vuoden 2015 kansainvaelluksessa. Olemme itse kotoutumisen apuna ottamalla maahanmuuttajat täysivaltaisiksi jäseniksemme yhteiskunnassamme: osaksi työelämää ja harrastus-, seurakunta- ja yhdistysporukoihin.

Kehitysyhteistyön määrärahat tulisi nostaa 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Suomalaiset kehitysyhteistyöprojektit ovat pääsääntöisesti vaikuttavia ja laadukkaita ja auttavat kaikkein heikoimmassa asemassa olevia omissa kotimaissaan.

Kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden täytyy poistua maasta nopeasti. Karkotusprosesseja on nopeutettava. Aino Pennasen kaltainen, omavaltainen toiminta ei ole hyväksyttävää. EU:n ulkorajojen valvontaa on vahvistettava.

Erityistä huomiota on kiinnitettävä maailmanlaajuisesti kristittyjen pakolaisten asemaan, sillä he joutuvat muslimivaltaisissa maissa usein syrjityiksi pyrkiessään pakolaisleireille ja joutuvat usein pakomatkallaan surmatuiksi. Kristityt ovat maailman vainotuin ryhmä, tiesittekö sen?

Meidän täytyy Suomessa arvostaa omia juuriamme. Kristillinen perintömme on voimavaramme sekä lainsäädäntömme ja arvomaailmamme perusta; se on muualta muuttaneidenkin hyväksyttävä.

Muiden uskontojen edustajien on hyväksyttävä maamme sukupuolten välinen tasa-arvo ja demokratia, jos haluavat täällä asua.

Kati Nummensalo (kd.)

eduskuntavaaliehdokas

Seinäjoki

Kommentoi