Lukijoilta: Potilailla on oikeus parantua kivuttomasti

Kela lähetti toukokuussa lääkäreille ns. paimenkirjeen, että opioidien määräämistä lääkkeeksi pitäisi rajoittaa. Kun Yhdysvalloissa on puhjennut oikein opiaattikriisi, niin Suomessakin pitäisi siihen reagoida.

Yhdysvaltalaisten hätää väheksymättä tuntuu siltä, että nyt ylireagoidaan ihan samalla tavalla kuin maamiinojen poistossa ja ilmastohysteriassakin. Suomen maamiinojen poisto ei poista Kambodshan lasten hätää eikä meidän ilmastotalkoomme puhdista Intian, Kiinan eikä Yhdysvaltojenkaan ilmanalaa. Meidän opioidimäärillämme ei myöskään ole mitään tekemistä Yhdysvaltain opiaattikriisin kanssa.

Varoitukset on tietenkin syytä ottaa todesta. Jos Suomessa on lääkäreitä, jotka tarkoituksella edistävät huumeidenkäyttöä antamalla siihen mahdollisuuden reseptien kirjoittelulla, niin silloin nämä yksilöt on tunnistettava ja heiltä on poistettava ao. reseptinkirjoitusoikeus tai jopa peruutettava lääkärinoikeudet.

Itsellänikin on kipulääkkeistä kokemusta. Aiemmin kipulääkkeitä annettiin hyvin kitsaasti. Ilmeisesti kantavana ajatuksena oli, että ”kärsi kurja, saat kirkkaamman kruunun!” Mutta paraneminen hidastui ja avohoidossa olleiden elämä kurjistui. Hiljattain jouduin jälleen isoon leikkaukseen. Sen alkuvalmisteluissa asennettiin kipupumppu. Kun taas avasin silmäni, tiesin leikkauksen olleen ohi vain siitä, että näin monitoreja ja ympärilläni hyöriviä sairaanhoitajattaria. Olin siis heräämössä. Mutta ei minkäänlaista kipua tai tuntemusta!

Osastolla revittiin pystyyn jo seuraavana päivänä. Aiemmin ei olisi tullut kuuloonkaan, että olisin edes noussut istumaan moneen päivään kipujen vuoksi. Kipupumpun annostusta vähennettiin päivittäin ja siirryttiin suun kautta ja pistoksina annettaviin kipulääkkeisiin.

Leikkauksen seurauksena jäi kuitenkin taipumus kipukohtauksiin, joihin buranoilla ja paranoilla ei ole mitään vaikutusta. Sain reseptit sekä Oxynormiin että Targiniqiin, jotka lienevät yleisimpiä oksikodoneja, joista Kelan paimenkirje varoittaa. Ilman näitä en uskalla lähteä Nurmoon kirkkoa kauemmas, vaikken onnekseni ole hetkeen niitä tarvinnutkaan.

LT Hirvonen kirjoitti Ilkassa 8.6. asiaa koskevan kattavan ja tasapainoisen artikkelin. Niissä hän mainitsee senkin, etteivät potilaat aina edes ota näitä lääkkeitä, vaikka resepti onkin. Tämä pitää paikkansa. Itsekin vältän niitä viimeiseen asti. Siihen on kolme selvää syytä.

Ensinnäkin ne ovat huumausaineita, ja joidenkin kokemusten mukaan jopa pari pilleriä voi johtaa huumekoukkuun. Toisekseen ne aiheuttavat monille pahoinvointia, varsinkin isompina annoksina. Mutta kun kipu on tarpeeksi kova, voi sen poiston hinnaksi laskea seuraavan päivän oksentelun.

Kolmas syy on se, että opioidien vaikutus heikkenee niitä jatkuvasti käytettäessä, joten kivun lievitykseen tarvitaan yhä isompia annoksia. Tässä saattaakin olla syy siihen, miksi jotkut lääkärit joutuvat määräämään potilailleen opiaatteja yhä enemmän ja vahvempina annoksina. Tämä sitten näkyy lääkärin reseptirekisterissä.

Pitkään monenlaista tautia, hoitoa ja kipua kokeneena kannatan hartiavoimin sitä, että turha kipu poistetaan, koska se on mahdollista, eikä ole iso kustannuskysymys. Se on ihmisoikeus, mutta myös kansantaloudellisesti edullista, koska potilas toipuu nopeammin. Näin raha ja inhimillisyys kohtaavat.

LT Hirvonen mainitsee myös saattohoidon. Jos lääketieteen ja hoitotieteen tutkimusten perusteella sekä kokeneiden lääkäreiden ja hoitajien näkemys on, että joku tietty potilas ei elä kuin muutamia viikkoja tai kuukausia, pari vuotta korkeintaan, niin miksi hänenkään pitäisi kärsiä tuskia? Jos hänestä tulisikin huumausaineriippuvainen, niin mitä sitten?

Vahvoilla opioidiannoksilla on myös haittapuolensa, mutta minulla ei ole kykyä arvioida sitä, onko näissä tapauksessa joskus myös kyse piiloeutanasiasta.

Monisairas potilas

Seinäjoki

Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä

Kommentoi







Luetuimmat pääkirjoitukset