Lukijoilta: Politiikan kukkasia

Ajoimme Suomi-maan ylös viimeisen vihan vainoista ja vaurioista. Kaikki alkoi olla hyvällä tolalla 1980-luvun puolivälissä, kun saivat päähänsä lähteä tyrkylle EU:n vasallivaltioksi, eli Saksan suurvaltakaipuuta tyydyttämään?

Sinnehän päästiin ja sittemmin ovat ajelleet isolla palkalla edestakaisin saamatta muuta kuin maamme laihtumista kymmenillä miljoonilla euro-rahoilla!

Ulkopolitiikan kukkanen oli sekin, kun Itävallan demokratialla valittua hallintoa alettiin syrjiä mitä naurettavimmalla kättelykiellolla!

Saatiin oma maakin sekaisin, kun ”Koiviston konklaavilla” 50 000 hyvää yritystä saatiin nurin, seurauksena myös 10 000 itsemurhaa!

Kun pankit oli pelastettu, oli aika ajaa alas laadukasta ja halpaa työtä tehneet yhteisyhtiöt, mm. tienpito pilalle ja heti kohta suurin liikenneonnettomuus, 23 kuollutta, eikä vastuussa kukaan! Nyt on kohta sukupolvi kuluttanut tiestöä pilalle kalliilla ja huonolla laadulla?

Eläkeväki – tuo maan rakentanut – sai ”kukkaispotkun” ns. taitetulla indeksillä niin, ettei enää voi olla varma saako arkkua ja pieniäkään peijaisia?

Viimeinen vitsaus on työn alla eli sote, joka vie loputkin tuhkat pesästä! Saa nähdä saako isä perunoita, kun ei ole rahaa eikä astiaa?

Missä on vika? Politiikassa, josta on tehty arvo sinänsä! Kas, kun sen avulla olisi mahdollista leikata yli 4 000 euron palkoista ja yli 150 000 euron ”säästöistä” arviolta 10–15 miljardia.

Niin miksi? Kun kukaan ei yksin ole ansainnut eikä edes tarvitse niin paljoa, sanoi rehti urakoitsija jo 1920-luvulla.

Politiikalle olisi käyttöä korjaamalla mm. ruokatuotannon, terveys- ja turvallisuushuollon asiat, eli tehneille ja tekeville oikeudenmukaisesti! Äänestetään vielä kerran – oikein.

J. Ruokoja

Laihia

Kommentoi