Lukijoilta: Politiikan haaksirikko

Kun Suomen poliittinen koneisto saa jo kolmannen komentajan alle vuodessa, on politiikka rikki. Kansanvallan keskiössä on hurrikaani, jollaista tämä maa ei ennen ole nähnyt. Kansan syvissä riveissä tuijotetaan silmät ymmyrkäisenä: mitä oikein on tapahtunut?

Kysymys on ehdottomasti aiheellinen. Kuka teki ja sanoi mitäkin aikuisen oikeasti postikeississä ja sen jälkimainingeissa?

Selvääkin selvemmältä tuntuu, että demokratiamme uskottavuus on kärsinyt pahan haaksirikon. Hallituksen pääpuolueen kasvoja pestiin, mutta oliko saippua, vesi ja pesijäin omatunto puhdas vai kertovatko pyhäillan päätökset poliittisen suhmuroinnin Suomen ennätyksestä?

Itseäni hämmästyttää monikin asia pääpuolueen roolissa. Kuinka postikeississä epäluotettavan leiman saaneet Rinne ja Paatero jatkavat maan asioiden keskeispaikoilla hallituksessa ja eduskunnan puhemiehistössä kuin uusin voimin? Suhmuroinnin huippua on demarien ehdotus jopa lisäministeripaikasta itsellen! Se jos mikä löi ällikällä röyhkeydessään ainakin minut.

Jos ja kun Sanna Marinin johtaman hallituksen vihreiden P. Haaviston kummallinen nimityssoppa jälkiporeilee samaan aikaan, voi kuvitella, mitä kansa on mieltä Suomi-demokratiamme tilasta. Opposition kannatuslukemat pomppaavat ennätykseen ja uusien eduskuntavaalien todennäköisyys on yhä likempänä.

Jouko Pesonen

Alajärvi

Kommentoi