Lukijoilta: Onko sinunkin yrityksesi matkailuyritys?

”Mutta eihän me olla mikään matkailuyritys”, toteaa eteläpohjalainen ravintolayrittäjä.

Olemme törmänneet viime aikoina ilmiöön, jossa suoraan matkailusta tulonsa saavat tai välillisesti matkailutuloista hyötyvät eivät miellä yritystään kuuluvaksi matkailun kehittämisen piiriin.

Nämä yritykset eivät tunnista itseään matkailuyritykseksi. Tämä haastaa niin matkailukehittäjät kuin rahoittajatkin maakunnassamme. Usein puhutaankin matkailu- ja palvelualojen yrityksistä, mutta todellisuudessa emme pääse tällä uudella määrittelyllä yhtään aikaisempaa selkeämpään luokitteluun.

On hyvä aloittaa tämä keskustelu pohtimalla ensin, mikä on matkailuyritys. Tyypillisiä matkailutoimialoja ovat majoitus- ja ravitsemistoiminta, matkatoimistojen ja matkanjärjestäjien toiminta, urheilu-, huvi- ja virkistyspalvelut sekä henkilöliikennettä ja liikennettä palveleva toiminta. Näiden lisäksi on kuitenkin vielä paljon toimialoja, jotka saavat välillisesti tuloja tai hyötyjä matkailusta kuten kaupan ala, viestintä- ja markkinointiyritykset sekä alueen yhdistykset ja seurat. Matkailu on verkostomaista liiketoimintaa ja sen vaikutukset alueen elinkeinoon ja elinvoimaisuuteen ovat moninaiset.

Voidaan ajatella, että kaikki yritykset ovat tänä päivänä palvelualan yrityksiä. Samaan aikaan useimmat näistä yrityksistä ovat myös tavalla tai toisella vuorovaikutuksessa matkailijoiden kanssa.

Mitä jos yritykset toimialasta riippumatta alkaisivatkin tarkastella toimintamallejaan ja palveluitaan matkailulinssien läpi: Miten voisimme entistä paremmin tarjota hyvää palvelua ja mielenkiintoisia elämyksiä paikallisten lisäksi myös matkailijoille?

Matkailulinssien läpi katselu hyödyttäisi yrityksen lisäksi myös koko maakuntaa. Yhteisen matkailubrändin rakentaminen ei tapahdu hetkessä vaan sitä tehdään yhdessä, pitkäjänteisellä työllä. Tämä kuitenkin vaatii yhteisten tavoitteiden asettamista ja matkailumyönteistä asenneilmapiiriä.

Olemmeko valmiita aloittamaan yhteiset rakennustalkoot vahvan Etelä-Pohjanmaan matkailuprovinssin rakentamiseksi?

Etelä-Pohjanmaa matkailustrategian päivitystyö aloitetaan tänä syksynä. Matkailufoorumi kokoontuu hotellin Sorsanpesässä 10.10. kello 9.30 Etelä-Pohjanmaan matkailustrategian päivitystyön pariin. Tilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille.

Jenny Janhunen

Sanna Jyllilä

Elina Järvinen

Kirjoittajat työskentelevät Seinäjoen ammattikorkeakoulussa matkailun asiantuntijoina

Kommentoi







Luetuimmat pääkirjoitukset