Lukijoilta: Olipa taas Vauhtiajot

Tämänvuotiset ratatapahtumat olivat todella surkeaa toimintaa. Totaalista mämmimistä sekä lauantaina että sunnuntaina. Epuan kerrottiin pitävän välivuoden ja se kyllä näkyi. Mikään ei toiminut kunnolla edellisten vuosien malliin. Ohjelmalehtisiä ei ollut painettu eikä ilmoitettua screeniä ollut ns. takakurvissa. Kuulutus ei toiminut kuin hetken. Osallistujamäärä oli naurettavan pieni, 11 Legends-autoa ja 5 Tourin car -autoa. Gran Turismo -autoja ei ollut ollenkaan, eikä syytä ilmoitettu.

Autolähtöjen tilalla oli ”yleisön pyynnöstä” kaikenlaista muuta showtoimintaa, joka ei tietysti näkynyt muuta kuin pääsuoralla. Sallikaa minun nauraa. Yleisö tulee katsomaan autokilpailua, jännitystä ja ohituksia, siis kilvanajoa.

Kaksi autoa ajeli kahdella pyörällä kerran radan ympäri. Siinä se muualla radan varressa olleitten show. Moottoripyörät toki ajelivat enemmän kuin oli tarve, ja pari nuhaista nelipyöräistä perässä. Rallicross supercareja oli yksi, se ajeli pari kierrosta. Muutenkin melkein kaikki näytösajoja. Kiihdytys (funnycar) kötkötteli radan ympäri. Kiihdytysmoottoripyörää hinattiin. Hienoa katsottavaa! Aikataulu mätti totaalisesti. Kaiken aikaa puolen tunnin taukoja ilmoittamatta.

Ainoat valopilkut olivat drifting-kuskit, jotka tosin eivät ajaneet lauantaina ollenkaan. Toinen oli mainio selostaja (silloin kuin kuulutukset toimivat) Harri Pöntinen pitkästä aikaa. Loistava ja hauska selostaja ja lajien tuntija. Hän pelasti lauantain ottamalla selostuksissaan aikataulun haltuun, määräsi lähdöt ym. ajat kohdalleen. Muuten ei hommasta olisi tullut yhtään mitään.

Joka kerta olen radalla ollut kun nämä kisat on järjestetty. Muiden katsojien kanssa olimme samaa mieltä, että tämä oli pohjanoteeraus.

Juhani Kaukosalo

Seinäjoki

Kommentoi







Luetuimmat pääkirjoitukset