Lukijoilta: Naisvaltaiset alat ovat yhä edelleen palkkakuopassa

Nimimerkki ”Kärjenmäen akatemia” ihmetteli Ilkan mielipidesivulla haastattelussa esille tuomaani Tehyn ja SuPerin yhteistä palkkatasa-arvo-ohjelmaa. Kärjenmäen akatemia toi esiin, että saako esimerkiksi Seinäjoen keskussairaalassa työskentelevä miespuolinen hoitaja vähemmän palkkaa kuin nainen.

En väitäkään, että samalla työpaikalla samaa työtä tekevän miehen ja naisen välinen palkkaero olisi 16 %. Tehyn ja Superin tasa-arvo-ohjelma perustuu siihen, että miesten ja naisten keskimääräinen palkkaero on 16 % ja palkkaeroa ei ole saatu kavennettua juurikaan viimeisten vuosikymmenten aikana. Naisvaltaiset alat ovat palkkakuopassa yhä edelleen.

Naisten ja miesten välinen palkkaero perustuu pitkälti siihen, että naisvaltaiset alat kuten sotealan palkkakehitys on ollut miesvaltaisia aloja hitaampaa ja hoitoala on jäänyt palkkamonttuun. Myös hallitus ja työmarkkinajärjestöt eivät ole vuosina 2006–2019 sitoutuneet palkkaeron umpeen kuromiseen.

Tehy ja SuPer ovat laatineet kymmenvuotisen palkkaohjelman, jolla palkkaeroa saadaan kurottua umpeen ja jonka avulla toivottavasti saataisiin tuo Kärjenmäen akatemian mainitsema ”naisen satanen on 80” kurottua umpeen.

Millariikka Rytkönen

Tehyn puheenjohtaja

Kommentoi







Luetuimmat pääkirjoitukset