Lukijoilta: Muut lehdet

Hämeen Sanomat:

Avainasemassa on koulun ja vanhempien välinen tiedonkulku. Uskonnon tuputtaminen nykyajan koululaisille ei ole kenenkään intressissä. Hiljentyminen lukukauden päätteeksi tekee kuitenkin kaikille hyvää uskonnollisuuteen katsomatta.

Linjaukset pelisäännöistä ovat selkeät. Pelkkä Suvivirsi tai Enkeli taivaan ei tee tilaisuudesta uskonnollista. Kokoomuksen puheenjohtaja ja keskustan puheenjohtaja ovat joutuneet selittämään, mihin he oikein ovat Kouvolan tapauksessa ottaneet kantaa puolustaessaan lasten oikeutta joulukirkossa käymiseen. Siitähän ei ollut edes kysymys. Totta kai oikeus joulukirkkoon – joulun sanomasta puhumattakaan – pitää olla kaikilla, mutta sen pitää perustua vapaaehtoisuuteen. Tahallisesta asioiden sekoittamisesta ei ilmeisesti ollut kysymys, mutta kärkkäästä irtopisteiden keräilystä kyllä.

Kommentoi