Lukijoilta: Muut lehdet

Valopilkut ovat vähissä myös osakemarkkinoilla

Kauppalehti toteaa, että ilmeet osakemarkkinoilla ovat nyt poikkeuksellisen vakavat.

Alma Talent Tietopalveluiden tulosanalyysin mukaan keskivertopörssiyhtiön liiketulos toisella kvartaalilla oli 2,9 prosenttia pienempi kuin vuosi sitten vastaavalla ajanjaksolla. Liiketuloksen heikkenemisestä raportoi 53 prosenttia pörssiyhtiöistä. Tulos on laskenut jokaisella kvartaalilla viime vuoden heinä-syyskuun jälkeen.

Vielä synkempää on luvassa. Kauppalehden odotuksia peilaavan tulospuntarin saldoluku on -10,7. Edellisen kerran puntari oli miinuksella yli kolme vuotta sitten, ja silloin luku oli -5,3. Kaikki merkit viittaavat nyt siihen, että pörssiyhtiöiden tulokset koko kuluvalta vuodelta jäävät jälkeen viime vuodesta. Osakemarkkinoilla painaa tulosten heikentymisen ohella suhdanteiden selkeä synkkeneminen.

Kommentoi







Luetuimmat pääkirjoitukset