Lukijoilta: Metsäpolitiikan pitää perustua tutkimustietoon

Kansanedustaja Janne Sankelo kirjoitti Ilkka-lehden puheenvuorossaan 4.12. metsätaloudesta ja ilmastosta. Hänen mukaansa Suomen metsät voivat hyvin, ja kasvavien puuvarantojen vuoksi lisääntyvät hakkuut ja metsäteollisuuden uudet investoinnit olisivat suorastaan ilmastoteko. Näin voisi toki talonpoikaisjärjellä ajatella, mutta tieteellinen tutkimus, johon päätöksenteon pitäisi pohjautua, kertoo aivan muuta.

Muutamina viime vuosina Suomen metsistä on hakattu paljon puuta. Kun Luonnonvarakeskus on nyt kuluneena syksynä tehnyt uusien metsävaratietojen pohjalta laskelmia metsiemme hiilitaseesta, osoittavat ne metsiemme hiilinielujen vähentyneen puoleen siitä, mitä esimerkiksi vielä viime keväänä luultiin.

Kun nyt ilmastonäkökulmasta nimenomaan tavoitellaan hiilineutraalia yhteiskuntaa varsin nopealla aikataululla, ei metsistä saada sellaista vetoapua, kun aikaisemmin luultiin. Metsäteollisuuden lisäinvestoinnit johtaisivat metsänhakkuiden lisääntymiseen, ja se vaikeuttaisi ilmastopolitiikkaamme entisestään.

Sankelon kirjoituksessa on sisäänrakennettuna se virheellinen ajatus, että metsät ovat sitä tehokkaampi hiilinielu, mitä enemmän on nuoria kasvuiässä olevia metsiä. Nuoret metsät toki kasvavat nopeasti hiiltä sitoen, mutta se ei vielä tee metsästä hiilinielua. Nuoriin puihin ja maaperään sitoutuvan hiilen määrä kun on pienempi, kuin mikä se olisi vanhemmissa puissa, jos niitä ei olisi hakattu.

Metsä on hiilinielu vasta, kun sen hiilivarasto puustoon ja maaperään kasvaa. Nuoret metsät eivät myöskään kuro umpeen syntynyttä hiilinielujen vähentymistä.

Toki hiiltä sitoutuu myös puusta tehtyihin tuotteisiin, mutta laajamittainen selluteollisuutemme tuottaa lähinnä lyhytikäisiä, ja siten ilmasto kannalta huonoja tuotteita. Jotta metsäteollisuudesta tulisi myös ympäristömme kannalta kestävä sampo, tulisi jalostusasteen noston johtaa myös pitkäikäisiin tuotteisiin.

Hyvä on myös muistaa, että metsätalouden aiheuttamat vesistöhaitat ovat paljon suurempia kuin aikaisemmin on arvioitu. Luonnonvarakeskuksen pari viikkoa sitten julkaisemat tutkimukset kertovat, että metsätaloudesta päätyy vesistöihin rehevöittäviä ravinteita moninkertaisesti virallisissa tilastoissa esitettyyn verrattuna.

Ravinnekuormitusta tulee erityisesti ojitetuilta turvemailta, ja niitähän on erityisen runsaasti esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla. Kun aikaisemmin luultiin ojitusten vaikuttavan noin kymmenen vuotta, on kuormituksen nyt todettu olevan pysyvää. Vesiensuojelutoimia onkin parannettava, ja Luonnonvarakeskuksen mukaan päästöjä saadaan vähenemään myös jatkuvan kasvatuksen menetelmää käyttäen.

Toisin kuin Sankelo väittää, avohakkuut eivät jäljittele metsäekosysteemin luontaista sukkessiokiertoa.

Luonnonmetsissä aukkoisuutta syntyy pienialaisina myrskytuhojen yhteydessä tai laajempina aukkoina metsäpalojen jäljiltä. Näille alueille jää aina elävänä säilyvää järeää puustoa, ravinteista ja biomassasta suurin osa jää alueelle, sekä maaperän rakenne ja sidontakyky säilyvät. Avohakkuu, ja sitä mahdollisesti seuraava maaperän muokkaus, hävittää nämä kaikki metsän luontaiset ominaisuudet.

Viime vuonna avohakattiin metsiä ennätysmäärin eli 167 000 hehtaaria. Sankelon mukaan ei ole ongelma, jos noin prosentti metsistämme avohakataan vuosittain.

Laskennallisesti tämä tarkoittaisi sitä, että sadan vuoden aikajänteellä kaikki metsämme olisi muutettu keinollisesti uudistetuiksi ja harvennetuiksi talousmetsiksi. Ne ovat monimuotoisuusarvoltaan heikkoja, ja jo nyt 36 % metsälajeistamme on uhanalaisia. Erityisesti vanhoissa yli sata vuotta vanhoissa metsissä elävien lajien tilanne on huolestuttava.

Jotta metsätaloutemme olisi myös ekologisesti kestävää, tarvitaan lisää suojelumetsiä ja puuston kiertoaikoja on lisättävä. Lisäksi metsälain mukaisten erityisesti suojeltavien luontotyyppien suojelurajausten tulisi olla nykyistä laajempia, sillä pienialaisina rajatut kohteet eivät ole kyenneet luontoarvojaan säilyttämään.

Kun Metsäkeskus nyt syksyllä 2019 poisti tuhat kilometriä aikaisemmin suojeluun rajaamiaan erittäin uhanalaisia puronvarsimetsiä pois suojelusta, niin parantamista on myös viranomaistyön laadussa. Metsänomistajan oikeusturvankin kannalta lakikohteiden rajausten on oltava selkeitä, ja maksettavien korvausten kohdallaan.

Jos ei muutoksia nykyisiin metsätalouden käytäntöihin saada, on tutkimustiedon valossa selvää, että lisääntyvät hakkuut vain pahentaisivat ilmasto- ja biodiversiteettikriisiä.

Hannu Tuomisto

ekologi, metsänomistaja, luonnonsuojelija ja Päättäjien metsäakatemian jäsen

Kommentoi