Lukijoilta: Metsäkanalintujen runsaus ilahduttavaa

Pentti Hautala kyselee (Ilkka 13.10.), että ”Hävitämmekö me riistalinnut sukupuuttoon?”. Metsäkanalintuja pikinokalla metsästävänä voin sanoa, että me-porukkaan eivät ainakaan metsästäjät lukeudu.

Vuosittain säädellään metsäkanalintujen pyyntiä kiintiöin ja metsästysaikarajoituksin erityisesti lisääntyviä yksilöitä säästääksemme. Tänä vuonna riistakolmiolaskennat kertoivat, että kanalintupoikueet ovat runsasuntuvikkoisia ja kanta noussut.

Lumikieppimahdollisuus, koivunurpujen määrä sekä tehokas pienpetojahti auttoivat lisääntyvät kanalinnut hyväkuntoisina talven yli. Kerrankin suurin kannansäätelijä, eli lisääntymisajan keliolosuhde, oli suosiollinen. Untuvikkoajan lämpimyys, runsasravinteisuus ja sateettomuus mahdollistivat hyvän poikastuoton vähäisemmästäkin emokannasta.

Mitä ovat ”riistalintujen vähentyessä” ne ”huolta kantavat vastuullisemmat tahot”, joihin kirjoittaja viittaa? Metsästäjät ainakin tuntevat vastuullista huolta riistasta. Riistakolmioita laskettiin heinä–elokuun helteillä maanlaajuisesti noin 9 000 laskijan voimin tuhat kappaletta kanalintukannat selvittääksemme.

Kova ja arvostettava ponnistus metsästysseuroilta, vuodesta toiseen. ”Kuinka paljon on merkattu kynällä kammareissa”, Hautala kyselee. Lintuhavaintomääriä ylöspäinkö?

Sehän olisi karhunpalvelus tuleville jahtivuosille kuten pyöräilykilometrien kynäileminen omalle k(t)unnolle. Tuoreiden laskentatulosten pohjalta määriteltiin pidennetyt metsästysajat kuluvalle kaudelle.

Valtakunnallisia metsästysaikoja ei laadita ”yläkanttiin ilmoitettujen saalismäärien” pohjalta eikä mutu-tuntumalla. Metsästysseurat lyhentävät tarvittaessa metsästysaikaa ja laativat määräkiintiöitä havaintojen pohjalta. Se on huolen kantamista, jos mikä. Silloin on tosin satoa korjattava, kun sitä on. Pakko ei ole pyydystää yhtäkään.

Idästä levinneen supikoiran osuus maapesien tuhoajana, kuten ketunkin, on merkittävä. Kanahaukkakin vie osuutensa. Tänä syksynä pystykorvani on löytänyt jo toistakymmentä kanahaukan höyhentämää metsäkanalinnun, useimmiten naaraspuolisen tai poikasen, jäännöstä jahtialueiltamme. Koppeloiden näin loppuessa metsokukko etsii parin vaikkapa pihapiiristä, näemmä ulkopuolella lisääntymisajankin.

Näätääkään munarosvona ei sovi vähätellä. Viime talvena yksikin näätä kaivoi yöllisellä 20 km kierroksellaan Röttölän maisemissa 13 kanalinnunmunaa hangen alta hiukopalaksi. Pari pesueellista siis. Montakohan munaa oli syksyllä piilottanut kaikkiaan maahan, pohdin näätää kansalliskoiran kera jäljittäessäni. Satoja varmaan.

Pienpetojahtiin on siis panostettava. Supikoira siirretään haitallisten vieraslajien luetteloon 2019. Hautalakin voi siis pian pyytää ja lopettaa supikoiran. Kannattanee kuitenkin käydä 12 tunnin metsästäjäkurssi saadakseen edes perustiedot metsästyksestä.

Metsien muuttuminen on vaikuttanut myös kanalintukantoihin, väittää kirjoittaja mitä tahansa. Nykyisellään metsänhoidossa otetaan tuloksellisesti huomioon myös riistan vaatimukset. Vanhat metsät ovat kuitenkin edelleenkin kanalintujen suosikkipaikkoja, kyllä niitä niissä on. Metsästäjät ovat näin todenneet. Kanalinnutkin, varsinkin vanhemmat yksilöt, osaavat kyllä väistää äänekästä maastossa retkeilijää tai marjastajaa. Voi siis tulla kuva, että lintuja ei ole.

Mitäpä sitten, jos metsäkanalinnut rauhoitettaisiin? Vähenisikö into pyydystää pienpetoja, ja linnut katoaisivat petojen suihin? Kävisikö kanalinnuille samoin kuin piisamille metsästyksen lähes loppuessa, eli kannan räjähtäessä ravinto loppuu ja kanta romahtaa. Saukot hoitivat lopun.

Muutama vuosikymmen sitten metsäkanalintuja oli salomailla pilvin pimein suurista saalismääristä riippumatta. Saaliskiintiöitä ei tainnut olla. Jotkut muut tekijät, kuin metsästys, aiheuttavat siis metsäkanalintukantojen vähenemisen. Kannan jatkuva seuraaminen turvaa metsäkanalintujen tulevaisuuden. Kutsu tulla kolmiolaskentaa suorittamaan ja tuloksia kirjaamaan metsästäjien kanssa on edelleenkin voimassa!

Veli Kujala

Alavus

Kommentoi







Luetuimmat pääkirjoitukset