Lukijoilta: Maksutapoihin ja lisäpalveluihin liittyvä asiakaspalvelu Gigantissa

Nimimerkki TK kirjoitti mielipidepalstalla (Ilkka 10.1.2019) kokemuksistaan Gigantin asiakaspalvelusta. Kirjoituksessa kerrotaan aiheetta tarjotusta Aktiiviraha-maksutavasta sekä hämmennystä aiheuttaneesta television asennuspalvelusta. Emme ole näiden osalta onnistuneet tavoitteessamme tarjota asiakkaillemme aina heille parhaiten sopivat laitteet ja palvelut. Pahoittelemme tätä.

Toimintatapoihimme kuuluu, että maksutapavaihtoehtojen ja lisäpalveluiden sisällöt käydään yhdessä asiakkaan kanssa läpi ennen ostopäätöksen tekemistä. Olemme painottaneet tämän toimintatavan tärkeyttä henkilökunnallemme ja tavoitteemme on, että jokainen asiakas löytää meiltä itselleen parhaiten sopivat maksutavat ja lisäpalvelut. Olemme pahoillamme, että nimimerkki TK ei ole kokenut saaneensa tarpeeksi tarkkaa tietoa ennen Aktiiviraha-maksutavan tai asennuspalvelun valintaa. Maksutapa lopulta vaihdettiin ja kauppa hoidettiin käteismaksuna, kuten asiakas toivoikin.

Kirjoituksessa toivotaan myös lisätietoja siitä, mitä käyttövalmis televisio -palveluun sisältyy ja mihin hinta perustuu. Asennuspalvelun tarkoituksena on varmistaa, että uusi televisio toimii optimaalisesti ja että asiakas voi ottaa sen pakkauksesta suoraan käyttöön.

Tarkemmin ottaen myymälässä tehtävään palveluun kuuluu television pakkauksen purku ja tuotteen ulkoinen tarkistus, paneelin perusteellinen tarkastus mahdollisten pikselivirheiden varalta, television asennus jalustalle, television käyttöönottoasennus sekä laiteohjelmiston ja käyttöliittymän päivitys uusimpaan, kuvan optimointi ja liitäntöjen asennus. Kuvan optimoinnilla paneeliin saadaan kuvanlaatu, joka on optimoitu kodin olosuhteisiin. Asiakkaan kotona tehtävä asennus ei kuulu tähän palveluun.

Asiakkaidemme tyytyväisyys on meille kunnia-asia ja haluamme, että meiltä hankittuihin tuotteisiin ja palveluihin ollaan tyytyväisiä. Toivomme, että antaisitte meille vielä mahdollisuuden onnistua ja pitää teidät asiakkaanamme. Olemmekin jo olleet puhelimitse yhteydessä aiheuttamamme mielipahan hyvittämiseksi.

Jaakko Maunuksela

Marko Tammisto

tavaratalopäälliköt

Gigantti Seinäjoki

Kommentoi







Luetuimmat pääkirjoitukset