Lukijoilta: Maastopalo Kyrkkärillä

Kyrkkäri oli aikoinaan Kyrkössuo, joka isojaossa oli jaettu läheisten talollisten kesken. Vesistöjärjestelyjen seurauksena siitä tuli säännöstelyallas 1980.

Oli sota-aika. Sotilaspoikana hoitelin piirisairaalan keskusta. Sairaala oli sotilasaluetta, sillä useat piirisairaalan osastot toimivat sotasairaalana. Kerran olin aamuvuorossa, kun kuulin ulkoa valtavaa surinaa. Katsoin ikkunasta ulos ja näin kuinka saksalainen Junkers-kuljetuskone lensi matalalla. Ihmettelin sen reittiä, sillä yleensä saksalaiset koneet lensivät lähellä rataa linjalla Pori–Kauhava–Kuusamo.

Jonkin ajan kuluttua tuli puhelu ulkolinjoilta, muistaakseni soitto tuli Kauhavalta. Siinä ilmoitettiin, että sairaalan takana olevalla Kyrkössuolla on maastopalo ja pyydettiin sammutusapua. Siinä olikin minulla pulmaa, sillä suuri osa mieshoitajista oli sodassa. Lopulta yhdistin puhelun taloustoimistoon.

Kello 14 loppui vuoroni. Kipaisin sairaalan takapolkua pitkin palopaikalle. Siellä oli kaikki jo ohi. Siellä oli neljä tuttua poikaa ja palopaikan omistaja isäntämies joen takaa. Pojat kertoivat, että he olivat olleet retkellä ja tehneet nuotion, josta tuli levisi suolle ja kaksi mottia halkoja paloi suon reunasta. Maanomistajan kanssa oli sovittu, että pojat joutuvat maksamaan vain palaneet halot.

Viime vuosina olen miettinyt, mitä olisi tapahtunut, jos palo olisi levinnyt Tikkuvuoren maastoon eli nykyiselle asuntomessualueelle. Voisiko vielä popsia mustikoita omalta tontilta. Ehkäpä asiantuntijat osaisivat vastata tähän.

Ilmo Laakkonen

Seinäjoki

Kommentoi







Luetuimmat pääkirjoitukset