Lukijoilta: Lypsävää lehmää ei pidä tappaa

Viime maanantaina hallitusneuvottelut keskeytyivät hetkeksi, kun vasemmistoliitto ei ollut valmis rahoittamaan investointeja valtion omaisuutta myymällä. Keskusta puolestaan ei ollut valmis lisävelan ottoon. (Yle 21.5.)

Esimerkkejä löytyy Paavo Lipposen (sd.) ja Matti Vanhasen (kesk.) hallitusten ajoilta.

Valtio myi 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa omaisuuttaan 15 miljardilla. Ekonomisti Jaakko Kianderin laskelmien mukaan myynneistä aiheutui 15 miljardin tappio. Ellei valtion omaisuutta olisi myyty, valtion kassaan kilahtelisi osinkoja ja omaisuus olisi edelleen valtiolla. (Seppo Konttinen: ”Kansallisomaisuuden ryöstö”. (WSOY 2009)

Useimpien ekonomistien mielestä valtion omaisuutta ei kannata myydä, koska juuri nyt velan korot ovat alhaalla ja valtion saa omaisuudestaan hyvää osinkoa. Muun muassa Sammon noin 2,1 miljardin omistuksesta valtio on viime vuosina saanut osinkotuloja vuosittain yli 150 miljoonaa. (HS 20.5.)

Julkisen talouden tasapainon kannalta on sama, väheneekö omaisuus vai lisääntyykö velka.

Valtion tuottavaa omaisuutta ei pidä myydä, ellei sijoitetulle pääomalle saada muualta parempaa tuottoa.

Taito Taskinen

Kuopio

Kommentoi







Luetuimmat pääkirjoitukset