Lukijoilta: Lyhyesti

Voisivatko meidänkin nuoremme kehittyä?

Kiistely mopoautoa turvallisemmasta kevytajoneuvosta on saanut farssin piirteitä. Me teemme hyviä päätöksiä, mutta sitten italialaiset mopoautotehtaat saavat lobatuksi EU:n ylätasolla kapuloita rattaisiin.

Ongelmaan on kuitenkin järkevä ratkaisu.

Yhdysvalloissa saa ajokortin jo 16-vuotiaana. Miksi ihmeessä amerikkalaisnuoret saavat sen kaksi vuotta aiemmin kuin suomalaisnuoret? Kai siksi, että he ovat etevämpiä ja kehittyvät nopeammin. Heille opetettiin jo alakoulussa, että koska he ovat amerikkalaisia, niin he ovat parempia kuin muut (superior to the rest of the world). No, minkäs teet.

Jospa ottaisimmekin sen asenteen, että meidän nuoremme ovat ihan yhtä eteviä ja kehityskelpoisia kuin amerikkalaisetkin, niin siitä seuraisi sellainen virkamiespiirejä järisyttävä johtopäätös, että meidänkin nuorillemme voitaisiin myöntää ajokortti jo 16-vuotiaana.

Kyllä suomalaisnuoretkin osaavat rattia vääntää ja jos ajo-opetusta painotettaisiin asennekasvatuksen suuntaan, niin heistä tulisi yhtä vastuullisia tienkäyttäjiä kuin amerikkalaisnuoristakin.

Kun ajokortin saisi 16-vuotiaana, voitaisiin sen yhteyteen asettaa rajoituksia. Ei ole vuosisataakaan siitä, kun 18-vuotiaillakin oli ensimmäisenä vuotena auton takaikkunassa kahdeksankympin lätkä, ainakin päiväsaikaan.

Tuo voisi olla pääosin aivan hyvä keino hurjastelun hillitsemiseksi edelleenkin. Nimittäin jos on näyttämisen halua tai rattijuoppoutta, niin sitä ei estä edes 60 vuoden alaikäraja.

Hissanmaikka

Kommentoi