Lukijoilta: Lyhyesti

Maitokannuja ostettu...

Nyt on maitokannuja Alavudella. Siinä sitä ihmettelemistä on veronmaksajilla. Ähtäriin hommattiin pandoja. Nämä aiheet liikkuvat tämän päivän ”parlamenteissa.

Kun elämme niukkuuden aikaa, tämä tietää hyviä aikoja kierrätys- ja kirpputoreille. Sieltä saa vielä kohtuuhintaista tavaraa.

180 000 euroa, voiko olla totta ja kansa maksaa ja pulinat pois. Asiantuntija Wenzel Hagelstam sanoi, että kohtuuhinta olisi ollut 10 000 euroa. Ennen päätöksen tekoa olisi kannattanut kuunnella asiantuntijaa.

Menoreikiä kaupungillamme olisi ollut, vaikka kuinka paljon. Esimerkiksi Kuntolutra on jo remontin tarpeessa. Kaupunkimme tiestö huutaa uutta pintaa. Karhu on luvattu torillemme, mutta vuodesta en tiedä. Eli entisen rikotun karhun tilalle.

Matti J. Mikkola (ps.)

Alavus

Hulevesimaksusta

Seinäjoen kaupungin taloudesta vastaavat päättäjät ovat epäonnistuneet tehtävässään. Tämän johdosta ollaan taas kerran menemässä kuntalaisten rahapussille.

Näin se on helppoa taloudenpitoa ”kuralla” olevan talouden pönkittämiseksi, mutta eikö yhtään hävetä.

Omakotiasuja

Kommentoi







Luetuimmat pääkirjoitukset