Lukijoilta: Lyhyesti

Onnellisten maa

Suomiko onnellisten maa. Älkää käykö kaupoissa, joissa on peliautomaatteja. Ennemmin helvetti jäätyy kun Veikkauksen rahapelit loppuu! Hallituksen pitää puuttua tähän, vai onkohan yhtä hampaatonta kuin Sipilän hoivayhtiöidenkin kanssa.

Kynnet irti ja nimismieheen

Johtaako lääkärien kollegiaalisuus laittomuuksiin

Potilas teki Valviraan kantelun, koska katsoi, että hänen hoidossaan oli tapahtunut räikeitä hoitovirheitä. Valvira siirsi kantelun Aluehallintoviraston käsiteltäväksi. Avi päätti käsitellä asian muistutuksena ja pyysi mainittujen hoitopaikkojen vastuu- ja virkalääkäreiltä muistutusvastaukset.

Nämä vastaukset sai kommentoitavakseen myös kantelun tehnyt potilas, joka toi vastineessaan esiin hoitopaikkojen antamat, virheelliset tapahtumatiedot. Avi ilmoitti potilaalle, että hän voi tehdä asiassa vielä kantelun heille. Potilas menetteli näin ja toi uudelleen esiin hoitopaikkojen ja vastuulääkäreiden muistutusvastauksissaan antamat virheelliset tiedot. Potilas toi kantelussaan esille myös sen kummallisuuden, kuinka kaikkien hoitopaikkojen ja vastuulääkäreiden vastaukset olivat yhtenevällä tavalla virheelliset ja tosiasiallisen tapahtumakulun vastaiset.

Avi päätti kanteluasian käsittelyn pyytämättä vastuulääkäreiltä edes selvitystä potilaan esiin tuomiin virheellisyyksiin.

Valvovien viranomaisten toiminta on ylimmän laillisuusvalvojan arvioitavana.

Potilaan oikeusturva

Seinäjoen vaatetusliikkeet

Lähdin Järviseudulta vaateostoksille Seinäjoelle. Ensiksi Evelyniin ostamaan alusvaatteet, sitten Haloselle juhlahameen ostoon. Myyjät olivat ammatti-ihmisiä ja asian osaavia, tälläistä palvelua mitä sain on ilo sanoa myös muillekin. Kiitos vielä kerran.

Pikkuisen pyöreä

Tiedemiehiä ahdistaa

Lämpö- ja virtaustekniikan professori Pertti Sarkomaa ja teknillisen termodynamiikan emeritusprofessori Seppo Routtu ottavat Maaseutumediassa kantaa IPCC:n ilmastomalleihin ja laskelmiin ja tekevät niistä silppua. Professorit ovat toimittaneet laskelmansa johtaville suomalaisille meteorologian asiantuntijoille ja pyytäneet heitä osoittamaan niissä mahdollisesti olevat virheet. Ainuttakaan virhettä ei ole osoitettu.

Eikö olekin mielenkiintoista? Mielenkiintoista on sekin, että nämä professorit joutuvat tuomaan näkemyksensä esiin marginaalisessa julkaisussa eikä valtamediassa. Valtamediaa kiinnostaa enemmän Greta Thunbergin seikkailut kuin läpeensä politisoituneen ja korruptoituneen IPCC:n valheiden penkominen.

Kauheasti hämmästynyt

Miljoonia turhuuksiin

Suur-Seinäjoella on nyt 25 milj. säästö- ja leikkaustarve. No onhan muutama kymmenen miljoonaa laitettu turhuuksiin; Ideapark, parkkiluola, tori ja Aamunkoi muutaman mainitakseni. Ei kaupunki ole koskaan esim. kenellekään omakotirakentajalle tehnyt rakennuksen perus- ja tietöitä.

Turhuuren markkinat

Seinäjoen Herralankadusta

Tuskin kenelläkään on jäänyt huomaamatta ongelma, pysäköinti oikeaan laitaan ennen Jouppilantietä? Nykyään jotkut jopa jättävät autonsa ihan asfaltille, eivätkä edes jätä peltilehmäänsä sivummalle. Eli ovatko nämä autot ja niiden omistajat jotenkin Seinäjoen erityissuojeluksessa, vai mikä ihme on, että he saavat terrorisoida Herralankadun liikennettä?

Muualla tällaisesta pysäköinnistä annetaan saman tien sakkoja, vaikkei mitään haittaa liikenteelle olekaan. Miten tässä ei. Onko joku pönäkkä seinäjokinen päättäjä, joka ei halua maksuja maksaa, vai mikä ihme on, ettei saada pysäköintikieltoa kuin sille puolelle, johon ei kukaan järkevä muutenkaan autoansa jättäisi. Olisiko jo aika laittaa se kielto sinne mihin pitäisikin, että Herralankadun kulma tulisi turvalliseksi?

Ohi ajava

Kommentoi







Luetuimmat pääkirjoitukset