Lukijoilta: Lyhyesti

Lasketaanpa oikein

Vanha demokraatti (Ilkka 17.7.) laskeskeli, että viidennes (20 prosenttia) kansasta huutaa ”persukuorossa”. No, ei kai sentään!

Vaikka PS saikin eduskuntavaaleissa yli puoli miljoonaa ääntä, on se kuitenkin vain alle kymmenys (alle 10 prosenttia) viiden ja puolen miljoonan ihmisen kansasta.

Yli yhdeksän kymmenestä EI huuda ”persukuorossa”. Kuoro on vain kovaääninen, ja erittäin hyvin ohjelmoitu. Jotain rajaa.

Nuorempi demokraatti

Trumpin oppeja Suomeenkin?

Nimimerkki Tarinoita kansalle (Ilkka 18.7.) väitti Yleisradion vääristelevän, kun yhtiö uutisoi Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin käskeneen neljää naispuolista kansanedustajaa painumaan takaisin sinne, mistä ovat tulleetkin. Lisäksi nimimerkki kutsui näitä kongressiedustajia äärivasemmistolaisiksi.

Kuitenkin jo mielipidekirjoitusta seuraavalla Ilkan aukeamalla lukee: ”Yhdysvaltain edustajainhuone on tuominnut presidentti Donald Trumpin kommentit demokraattien kongressiedustajia kohtaan rasistisiksi sekä vihaa ja pelkoa vähemmistöjä kohtaan lietsoviksi.”

Tätäkö nimimerkki haluaa, Suomeenkin? Kirjoittajalta on jäänyt vihaistuksissaan huomioimatta myös, että neljästä Trumpin parjaamasta naisedustajasta kolme on syntynyt Yhdysvalloissa ja kaikilla heillä on maan kansalaisuus.

Nimimerkin mielestä ilmeisesti Ylen ohella Ilkka ja muu Lännen Media ”pitäisi yksityistää”, kun noudattavat uutisoinnin totuudenmukaisuutta.

Ongelma vain taitaisi tulla siinä, mitä tulisi tehdä Yhdysvaltain edustajainhuoneelle, kun demokraateista, neljästä republikaanista ja yhdestä sitoutumattomasta koostunut ”äärivasemmistolainen” enemmistö ”äänesti väärin” äänin 240–147.

Selvyyttä

Kurikka

Yle kertoi totuuden

Tarinoita kansalle -nimimerkki kirjoitti torstain 18.7. Ilkassa Ylen vääristelleen presidentti Trumpin lausuntoja todeten mm. näin: ”Trumpin ajatus oli, että nämä äärivasemmistolaiset edustajat menevät laittamaan korruptoituneiden kotimaidensa asiat kuntoon, kun ovat niin mestareita neuvomaan amerikkalaisia”.

Nimimerkille tiedoksi, että kolme näistä neljästä kehotuksen saaneista naisista ovat syntyperäisiä amerikkalaisia, ja se neljäskin ihan USA:n kansalainen, sinänsä kehotus osuu kyllä oikeaan.

Jussi

Isis-naiset ja lapset turvallisuusuhka?

Pääministeri Antti Rinne (sd.) on sanonut, ettei Suomi harkitse tällä hetkellä suomalaisten evakuointia Syyrian al-Holin leiriltä, jossa on 11 suomalaista naista ja heidän 33 lastaan (Yle Uutiset 12.7.).

Berliiniläisen tuomioistuimen päätöksen mukaan Saksan on haettava rikoksista epäillyn Isis-taistelijan saksalainen vaimo ja kolme lasta takaisin kotimaahan al-Holin leiriltä, koska Saksan valtiolla on velvollisuus suojella kansalaisiaan. Päätös ei voi olla vaikuttamatta myös Suomeen.

Perustuslain mukaan Suomen kansalaista ei saa estää saapumasta maahan.

Yksitoista naista ja heidän 33 lastaan eivät muodosta kovin suurta uhkaa Suomen turvallisuudelle, sillä naisten ja lasten henkilöllisyydet ovat suojelupoliisin (Supo) tiedossa. Supo kyllä kykenee heitä valvomaan ja seuraamaan. Jos he ovat syyllistyneet rikoksiin, on suoritettava normaali poliisitutkinta, nostettava syytteet ja tuomittava lainmukaisiin rangaistuksiin.

Taito Taskinen

Kuopio

Kommentoi