Lukijoilta: Lukiolla ja ammatillisella koulutuksella on omat tehtävät

Jaakko Lindfors esitti mielipidekirjoituksessaan (Ilkka, 14.6.) lukio- ja ammatillisen koulutuksen yhdistämistä samalla kun oppivelvollisuutta uudistetaan.

Toisen asteen koulutuksessa on omat tutkintoperusteensa ja tavoitteensa, jotka määrittelevät myös opintojen sisällöt.

Ammatillinen koulutus antaa yleissivistävien opintojen lisäksi valmiuksia työelämään sekä jatko-opintoihin. Lukiokoulutuksen tehtävänä on laajan yleissivistyksen lisäksi antaa valmiuksia korkeakouluopintoihin.

Edellisellä hallituskaudella aloitettu lukiouudistus selkeyttää lukiokoulutuksen profiilia korkeakoulutukseen johtavana opintoväylänä ja vahvistaa ylioppilastutkinnon merkitystä lukion päättökokeena. Ammatillinen opiskelija voi suorittaa ylioppilastutkinnon ns. kaksoistutkintona.

Ruotsissa nuorisokoulua on kokeiltu heikoin tuloksin. Suomessa toisen asteen koulutus ei muodosta umpiperiä, vaan se turvaa jatko-opintomahdollisuudet seuraavalle koulutusasteelle.

Toisin kuin Lindfors kirjoituksessaan väittää, ammatillisen tutkinnon jälkeen edetään yleisesti korkeakouluopintoihin. Ammattikorkeakouluun valituista opiskelijoista 47 prosentilla ja yliopistoon otetuista opiskelijoista noin 10 prosentilla on ammatillinen tutkinto.

Rinteen hallitusohjelman yhtenä tavoitteena on korkeakoulutettujen määrän nostaminen 50 prosenttiin. Tavoitteen toteuttaminen edellyttää sekä lukio- että ammatillisen koulutuksen kehittämistä omassa tehtävässään, opiskelijalle sopivien opintopolkujen tarjoamista sekä riittävää tukea ja ohjausta. Tämä on mahdollista nykymallissakin ja molempia koulutusmuotoja on siksi tuettava riittävin resurssein tavoitteen saavuttamiseksi.

On tärkeää, että opiskelija pystyy suorittamaan sekä lukio- että ammatillisen koulutuksen opintoja. Tämä ei kuitenkaan edellytä koulutusmuotojen yhteen sulauttamista vaan yhteistyötä. Näin voidaan tehostaa myös tilojen ja laitteiden käyttöä sekä tukipalveluiden järjestämistä. Yhteistyöllä rakennetaan kaikille sopiva opintopolku siten, että ammatillisen- ja lukiokoulutuksen tehtävät pidetään selkeästi erillään.

Tuomo Laakso

erityisasiantuntija

Opetusalan ammattijärjestö OAJ

Kommentoi






Luetuimmat pääkirjoitukset