Lukijoilta: Kun löysin aikamatkalla lännestä aarteen

Syy miksi olen täällä, ei ole päähänpistoa kummempi. Suomen läntisin kolkka alkoi kiehtoa, kun selailin karttoja. Eteläpohjalaiselle piipahrus Pohjanmaan ruotsinkielisellä rannikolla käy pienestä ulkomaanmatkasta. En odota suuria, mutta tulen yllättymään. Isosti.

Kun Korsnäsiä kuuklaa netissä, ei osumiin tule festareita tai fine diningia. Vaatimattomissa opasteissa kerrotaan kuitenkin, että jotakin ainutlaatuista heillä on. Suomen kahdesta pappilamuseosta toinen sijaitsee juuri täällä. Toinen on Jokioisilla. Siihen nähden, miten paljon pappiloita Suomenniemellä on mahtanut olla, museoitujen määrä on yllättävän pieni.

Sehän pitää siis nähdä. Heinäkuussa ovetkin ovat avoinna. Pistän auton kirkon parkkiin ja lähden suunnistamaan.

Puutarhan portilta aukeaa vehmas näkymä vanhaan puistoon, jonka keskiössä on kaunis harmaantunut pappila. Ovet ovat avoinna ja ikkunatkin paikoillaan, uskaltaudun sisään. Jo kuistilta tunnelma on mykistävä. Oletko joskus kuvitellut millainen Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -kirjasarjan pappila oli? Olen löytänyt sen.

Valoisalta kuistilta tie vie tummanpuhuvalla puulla vuorattuun eteishalliin, josta aukeaa näkymä pappilan saleihin ja peräkamareihin, keittiöön. Oppaan kanssa sovimme suomea ja ruotsia suloisesti sekaisin solkaten, että hän käyttää äidinkieltään ja minä omaani. Lopulta roolit vaihtuvat, mutta se ei haittaa.

Kirjoitan nimeni vieraskirjaan. On perjantai, ja olen viikon kolmas vieras. Maanantaina kävi kaksi. Tyvärr, valitettavasti, mietimme yhdessä oppaan kanssa.

Pappilan salissa pelargoniat kukkivat pitsiverhoilla reunustetuilla ikkunalaudoilla. Nurkassa leviää fiikus, jonka lehvien alla meitä katselee J.L. Runeberg.

Täällä siirtyy hetkessä täysin toiseen maailmaan, sillä 1830-luvulla rakennettu rakennus on säilynyt siinä asussa kuin se oli 1900-luvun alussa. Alkuperäistä esineistöä ei ole jäljellä paljon, mutta museo on saanut lahjoituksia eri puolilta Suomea. Kirkkoherran jykevä työpöytä on saapunut Sääksniemen seurakunnalta. Kirjaston nahkaselkäiset opukset ovat menneestä maailmasta: M. Luther: Skrifter. Ohhoh!

Piispanhuoneen ovi on lukossa, sillä huone on edelleen valmiudessa, josko piispa sattuisi Turusta visiitille. Vintillä auringon kuumentamien vanhojen hirsien ja pölyn tuoksu on huumaava. Opas lisää kierroksia avaamalla oven kamariin, missä pappilan rouva on 1900-luvun alussa pitänyt kansakoulua. Seinällä on maailmankartta, josta ajan kulumisen huomaa.

Tarinan opetus: Noudata päähänpistoja. Lähde länteen. Voit löytää aarteen.

Pia Hunnakko

@i-mediat.fi

Kommentoi