Lukijoilta: Korkeaa ja matalaa kulttuuria?

Televisiosta särähti korviini sana ”korkeakulttuuri”, oli ministeri Paavo Arhinmäestä kysymys. Jätän poliittisen puolen omaan arvoonsa, paneudun sanaan ”korkeakulttuuri.” Muistuu mieleeni Herman Göring joka sanoi: Kun kuulen sanan kulttuuri, poista pistoolistani varmistimen.”

Ja Eino Leinon joka vinoili, ”Kyldyyri, kyldyyri siitä on huuto Suomen maassa syydi”. Edelleen siitä on kova huuto, vuosia Leinon poismenon jälkeen. Onko siis olemassa korkeaa ja matalaa kulttuuria?

Korkeasta kulttuurista tulee heti mieleen musiikkitalo, rakennettu kansan rahoilla, mutta vain murto osa kansasta voi käyttää sitä. Oopperatalo on kansalaisten rahalla tehty ja kansa edelleen maksaa korkean kulttuurin harrastajille valtaosan pääsylipun hinnasta. Finlandiatalo, jonka ulkoseinät pitää uusia joka 20 vuoden päästä, siihen ei kelpaa suomalainen graniitti, joka olisi lähes ikuinen. Vielä pitäisi saada Guggenheimin museo.

Ovatko nämä korkean kulttuurin harrastajat niin nenästä vedettäviä, vai haluavatko he vain näyttää ulkomaille, kuinka meillä ollaan korkealla sivistyksen tiellä. Eihän tavallinen kansa edes ymmärrä oopperoita, sinfonioita, ei kamarimusiikkia eikä nykytaidetta. Miten niin ei ymmärrä?

Laittakaa selostaja selostamaan sävelkuvioita, niin pääsisi ”ymmärtämättömätkin” jyvälle, mutta eihän se niin käy.

Pitää olla raja rikkaan ja köyhän, lukeneen ja lukemattoman välillä, Mersun ja Ladan välillä. Eihän tasa-arvon maassa voi muuten erottaa jyviä akanoista. Niin kuin Erno Paasilinna sanoi, ”Yläluokka sanoo, että tasa-arvo vallitsee ja alaluokka uskoo siihen.”

Menen takaisin musiikkiin. Oma mielipiteeni on, että kysymys on siitä minkälaisesta musiikista kukin pitää. Ei sen niin sanotusta ymmärtämisestä. Jotkut voivat todella pitää sinfonioista ym. sellaisesta, se heille suotakoon, kunhan tekevät sen omilla rahoillaan eivätkä tuomitse ymmärtämättömiksi sellaisia, jotka eivät niistä pidä.

Monet sikarin purijat istuisivat mieluimmin omassa kerhossaan konjakkia maistellen kuin pakosta vaimon vierellä sopraanolaulajan kirkumista kuunnelleen. Vaimon uusi turkki pitää tulla nähdyksi ja kun oikein tarkasti katsoo, on hänellä tulpat korvissa.

Kummalla hänellä? Suomen kielen vajavaisuudesta kertoo se, kun miestä ja näistä kutsutaan häneksi. Jopa lemmikkikoiraakin kutsutaan häneksi.

Nykytaiteesta ymmärrän sen eron kuin erotellaan tumma ja vaalea toisistaan. Kun kananpaskan vaalea ja tumma osa erotetaan toisistaan pyöreällä hammastikulla, jonka päässä on tupakan filtteri, asetetaan hopealautaselle Kiasman tyhjän huoneen keskelle, se on nykytaidetta.

En paremmin tuu ja sano.

K. KALLIO

Kauhava

Kommentoi