Lukijoilta: Kommentti Kati Nummensalolle

Kati Nummensalo kirjoitti Ilkassa 1.2. vanhusasianvaltuutetun tarpeesta. Hänellä oli käsitys, että Pekka Haavisto oli saanut idean vasta nyt ja ehkä kristillisdemokraateilta, jotka nostivat asian esiin viime kesänä.

Olin itse viime kesänä vihreiden puoluekokouksessa, jossa päätettiin tavoiteohjelmasta vuosille 2019–2023. Siellä mainittiin myös tämä asia: ”Ikäihmisten osallisuuden ja itsemääräämisoikeuden toteuttamiseksi perustetaan vanhusasianvaltuutetun toimi”. Lisäksi jo tuolloin tavoitteiksi asetettiin muun muassa riittävä hoitajamitoitus, omaishoitajien aseman parantaminen, palvelujen kehittäminen ja kansan- ja takuueläkkeiden korottaminen.

Kirjoitimme myös Ilkassa vanhusten ihmisoikeuksista jo syksyllä vihreiden kansanedustajaehdokkaiden Tuula Närvän ja Taru Yli-Panulan kanssa. Kirjoitus lähti siitä ajatuksesta, että minkä ihmisryhmän oikeuksia nyt pitäisi kiireimmin ajaa. Köyhyyden vähentäminen on vihreiden yksi pääteema eduskuntavaaleissa. Se ei kuitenkaan ole pälkähtänyt päähän vasta nyt, vaan siihen on tehty pitkäjänteisesti töitä ja otettu se tavoitteeksi, myös vanhusten osalta. Tasa-arvo ei ole vain sanahelinää, vaan ihan konkreettista parannusta heikoimpien arkeen ja elämään.

Henna Salo

Etelä-Pohjanmaan Vihreiden puheenjohtaja ja kansanedustajaehdokas

Seinäjoki

Kommentoi







Luetuimmat pääkirjoitukset