Lukijoilta: Kevyttä viihdettäkö?

Politiikasta tietosanakirja 30 vuoden takaa jo kertoo, että valtio-oppi/valtiotaito on puolueen, valtion, kunnan jne. julkisissa asioissa noudattama menettelytapa.

Lieneekö vielä paikkansa pitävä tuo vai pitäisikö ns. uudistaa yksityisen kansalaisen palvelemiseksi eli auttamiseksi ja jättää puolue jäsenistöineen vähemmälle ja ottaa se tavallinen äänestäjä kohteeksi?

Kas kun puolue saa jo jäsenistön maksamanakin rahaa, mutta kansa eriarvoistuu ja riutuu, olletikin vanhempi, se varsinaisen työn tehnyt eli kasvattanut ja ruokkinutkin. Myös ”puhujat ja puuhastelijat”, joiden sanainen arkku on koko ajan auki, mutta yhteyttä elämiseen eli ruokaketjuun ei saata havaita, enemmän ehkä mieltä osoittaen sekä jopa haitaten ja unohtaen totuuden. Vai mitä mieltä voi olla, jos vanhempi pääkaupunkilainen sanoo maitonsakin tulevan Valiolta – ei siihen lehmiä tarvitse saastuttamaan ja pilaamaan luontoa!

Politiikka ja puoluekaan eivät ole arvoja sinänsä vaan keinoja oikeudenmukaista tulonjakoa aina sen äänestäjän, kansalaisen hyväksi. Siitä kaiketi ainoa oikea tyytyväisyys kristikansalle, poliitikollekin tulee, vai?

Ketkä olivat valtiotaitoa harrastamassa tuossa indeksin taittamisessa ja kenen hyväksi?

Ja oliko EU:n uroteko vai demokratian häpäisy kättelykielto kansan valitsemalle hallinnolle Itävallassa?

Mitä osoittaa ”siniseltä väeltä” se, että jäsenistön valinta mitätöitiin perussuomalaisessa ”kriisissä” jne.?

J. Ruokoja

Laihia

Kommentoi







Luetuimmat pääkirjoitukset