Lukijoilta: Katseet ajoissa yrityksen omistajavaihdokseen

Yritykset luovat yhteiskuntaan hyvinvointia ja erityisesti kasvavat yritykset synnyttävät muita enemmän työpaikkoja.

Viimeisin pk-yritysbarometri indikoi valtakunnallisesti 40 prosenttia kyselyyn vastanneista yrittäjistä harkitsevan yrityksestään luopumista tulevan vuosikymmenen aikana, jonka vuoksi on tärkeää kiinnittää huomio omistajavaihdosten oikea-aikaiseen aloittamiseen sekä prosessin sujuvuuteen. Etelä-Pohjanmaalla omistajavaihdosluku on vielä muuta maata suurempi.

Miksi asia on niin tärkeä? Elinvoimaista yritystä luotuine työpaikkoineen ei saa menettää, sillä verrattaessa jo olemassa olevaa yritystä perustettaviin yrityksiin, start-up yritykset yleensä lähtevät työllistämisessä reippaalta takamatkalta ja positiivisia työllisyysvaikutuksia joudutaan usein odottamaan melko pitkään.

Omistajavaihdoksen valmisteluun on varattava aikaa, eikä yrityksen kehittämistä tule lopettaa eläköitymisen lähestyessä, päinvastoin. Terve, ostokuntoinen yritys on houkutteleva kohde ajantasaisine strategia- ja johtamisjärjestelmineen.

Koulumaailma olisi luonnollinen ympäristö markkinoida opiskelijoille yrityksen perustamisen ja työntekijäksi hakeutumisen rinnalla jo toimivan yrityksen ostamisen mahdollisuutta.

Seamkin vararehtori Elina Varamäki esitti syksyllä Ilkassa ratkaisuna omistajavaihdostilanteen helpottamiseksi ns. jatkajakoulun perustamista ammatillisten oppilaitosten yhteyteen.

Lisäksi eri puolilla maatamme osa ammattikorkeakouluista on yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa toteuttanut yrittävä ammattikorkeakoulu -hanketta.

Aloittavalla yrittäjällä rahoituksen järjestäminen voi helposti nousta kynnyskysymykseksi, jossa tarvitaan monipuolisia ratkaisumahdollisuuksia helpottamaan yrityskauppoja kylmän rahan lisäksi. Kapulan ”saattaen vaihtaminen” esimerkiksi asteittain kasvavien yhtiöosuuksien muodossa tarjoaa välimalliratkaisun liikkeelle lähtöön.

Petra Piironen

Etelä-Pohjanmaan kauppakamari

yhteyspäällikkö

Omistajavaihdoksen valmisteluun on varattava aikaa, eikä yrityksen kehittämistä tule lopettaa eläköitymisen lähestyessä, päinvastoin.

Kommentoi







Luetuimmat pääkirjoitukset