Lukijoilta: Kansa ohjasi päättäjiä

Suomalaiset ovat kahden edellisen vuoden ajan palauttaneet mieleen sadan vuoden takaisia tapahtumia. Vuodet 1917–1919 ovatkin itsenäisen Suomen historiassa aivan keskeisiä. Itsenäistymisprosessin ja sisällissodan jälkeen edessä oli vielä hallitusmuodon hyväksyntä ennen kuin maassa voitiin aloittaa tietoinen itsenäisen kansakunnan rakennustyö.

Itsenäisyysjulistuksen mukaan Suomesta tuli tasavalta. Tämä ei kuitenkaan sopinut kaikille.

Oikeistopiireissä ja suomenruotsalaisten joukoissa haaveiltiin suureellisesti kuningaskunnasta, ja sisällissodan jälkeen sen uskottiin muodostuvan yhdeksi turvallisuustekijäksi. Kun samat piirit etsivät tukea sotaa käyvästä keisarin Saksasta ja uskoivat sen avulla Itä-Karjalan liittämisen osaksi Suomea onnistuvan, he luulivat olevansa tavoitteissaan tukevalla pohjalla.

Vasemmisto oli sodan jälkeen lyöty ja hajallaan, mutta sen haaveena pysyi vahvan ja eduskuntakeskeisen tasavallan rakentaminen.

Vallankumouksen ja sosialismin varjo häilyi kuitenkin pitkään koko vasemmiston yllä. Liberaalinen siipi, nuorsuomalaiset horjuivat. Osa siirtyi monarkistien taakse.

Korkeimman oikeuden presidentiksi nimetty K. J. Ståhlberg oli ehtinyt johtaa ansiokkaasti perustuslakikomiteaa ja saanut kannatettavan esityksen hallitusmuodosta käsittelyn pohjaksi. Siihen oli kirjattu peruselementit modernista tasavallasta: eduskunta säätää lait, hallitus on riippuvainen eduskunnan luottamuksesta, maassa on riippumaton oikeuslaitos ja jonkinlaisilla valtaoikeuksilla toimiva presidentti.

Hallitusmuotokäsittelyssä puolueet olivat erimielisiä, ja eduskunta oli siis paitsi osin rampa myös hyvin erimielinen loppuvuodesta 1918 ja keväällä 1919.

Eduskuntapuolueista maalaisliitto oli ainoana yksimielisen selkeästi tasavaltainen. Se oli kuitenkin vielä pikkupuolue eikä saavuttanut yleistä arvostusta.

Maalaisliitto omaksui sovittelulinjan. Houkutuksista huolimatta se ei lähtenyt protestien tielle. Puolueella oli vahvoja sovintopoliitikkoja, esimerkiksi pohjoispohjalaiset Kyösti Kallio ja E.Y. Pehkonen, molemmat itsenäisyyssenaatissa.

Maalaisliitto nousi Santeri Alkion johdolla stålhbergiläisten rinnalle todelliseksi tasavallan taistelijaksi. Tasavaltalaisille monarkia oli kauhistus ja Saksa häikäilemätön peluri, joka nyt vielä puuttui Suomen asioihin.

Hallitusmuototaistelusta tulikin vanhan ja modernin välinen ottelu, jossa vanha hallitsemiskulttuuri; harvainvalta, virkamiesvalta ja ylimielisyys olivat vastakkain kansan vallan, demokratian ja parlamentarismin kanssa.

Mutkalliseksi muodostuneessa ja kiihkeäksi käyneessä hallitusmuotokäsittelyssä lopulliseksi ratkaisijaksi tuli kansa, sillä sovintoa etsivä Alkiokin oli jo taipuvainen neuvotteluihin ja ”kansanvaltaiseen monarkiaan”. Kansan enemmistö oli kuitenkin toista mieltä.

Saadakseen laajan mielipiteen kuuluville maalaisliitto organisoi ensin vuonna 1918 alkukesästä ja alkusyksystä suuria kansalaiskokouksia. Eri puolilla maata niitä pidettiin sadoittain. Kymmenet tuhannet saivat sanoa käsityksensä hallitusmuodosta.

Usea kansanedustaja saapui eduskuntaan kourassaan kymmenien kokousten kannanotot ja puhui tyyliin: ”Pohjanmaan talonpoika, torppari, pikkuvirkamies, työläinen, jotka ovat käsi kädessä taistelleet punaista anarkiaa vastaan, ei kumarra ketään ulkolaista kruunun kantajaa, ei kruunaa ketään muukalaista, jota ei tunne eikä tiedä.”

Kannat olivat selkeitä mutta puheet eivät auttaneet. Maalaisliitto järjesti vielä ylimääräisen puoluekokouksen saadakseen monisatapäisen kenttäväen mielipiteen kysymykseen taipuako kompromissiin vai ei. Vastaus oli jälleen vahva ja ehdoton ei.

Maalaisliittolaiset jättivät hallituksen, joka itsepäisesti vei kuninkaanvaalin tynkäeduskunnan päätettäväksi. Puolueessa vaadittiin sekä kansanäänestystä että uusia vaaleja.

Maaliskuun 1919 eduskuntavaalit olivat jälleen selkeä mielipiteen ilmaisu: Suomi on oleva kansanvaltainen ja parlamentaarinen tasavalta, jolla on hallitsijanaan valtaoikeuksia käyttävä presidentti. Presidentin vaalitavasta oltiin monta mieltä, ja mielipiteetkin vaihtelivat, myös puolueiden sisällä. Lopulta hallitusmuotoon kirjautui valitsijamiesvaalitapa.

Hallitusmuototaistelun viimeiset vaiheet osuivat aikaan, jolloin oikeiston käyttämä Saksa-kortti petti ja monarkistien ulkopoliittinen visio mureni. Osa nuorsuomalaisista palasi tasavallan kannattajaksi.

Maalaisliiton tasavaltakanta oli lähes yhtä liberaalien kanssa ja muutoinkin 1919 eduskuntavaaleissa suurimmaksi porvarilliseksi puolueeksi noussut maalaisliitto näyttäytyi modernina ja radikaalina puolustaessaan kansanvaltaa, parlamentarismia, maareformia ja yleistä oppivelvollisuutta.

Tytti Isohookana-Asunmaa

VT, dosentti

Oulun yliopisto

Kommentoi







Luetuimmat pääkirjoitukset