Lukijoilta: Itämaisen kulttuurin utopia kiehtoo

Kun aktiivisti olen katsellut länsimaisen sivistyksen kukintaa ”pienen ikäni”, on yllätys toisensa perään ihmetyttänyt. No, niin kai aina ihmiskunnan historiassa...

Kun olin itse teini-ikäinen vesseli 60-luvulla, hillui maamme ym. länsikulttuurin yli voimakas uusvasemmistolaisuus. Sen ilmentymiä oli rock ja pitkät tukat miehillä elviskampausten jälkeen. Musiikki ym. ns. taidejulkisuus väreili ääriradikaaleissa punaväri-ilmentymissä, ”vanhan valtauksina”, riehakkaissa vappumarsseissa ja suurlakkoiluissa ja porvarivallan kaatoihannoinneissa.

Vanhat arvot väistyi radikaalilauluina ja poliittisina julistuksina ja huumeaallon huumana. Keskikaljan vapauttamisena Suomessa.

Jälkihöyryinä tulivat ensimerkit – jälleen Saksan tuliaisina jenkkikulttuurin toki yhä hallitessa – vihreän ympäristöaktivisti Ville Komsin esimerkin voimana ja Koijärvi-fanatismina. Kapitalistiriistäjät saivat ”kuulla kunniansa” mm. metsäluonnon raiskaajina. Komsi nousi ensivihreänä eduskuntaankin – nukahtelemaan sen täysistuntoihin. Jälkihulinoissa heilui Arkadialla mustine baskereineen älykkö ”Veltto” Virtanen.

Vallankumous hiipui hetkeksi ja porvarisuomi sai uutta verta vennamolaisbuumina ja myöhemmin soinismina. Se ilmiö tosin ei ollut nuorisoradikalismia vaan rötösherrajahtia paremminkin.

Kansainvälinen vihreä liike panosti seksuaalivallankumoukseen seuraavaksi. Sen radikaaliedustajien uusnousu on nyt nähty itämaisen napatanssin, itsensä rei’ittämisen, tatuoinnin ja rantanakuilun ilmentyminä.

Itseäni etoo ja tympii median juokseminen juuri itsensäpaljastajia haastattelemassa ja ihannoiden kuvaamisessa. Mitä ihminen tällä ällörivolla ihonsa reikiä, maalia ja ihonalaistatuointeja teettämällä oikein tavoittelee paitsi että edistää instagramin ja muun median rahastusta? Itsensä etsintää?

Sitä kai, mutta mitä moinen feisbuukki-kulttius saa aikaan nuorisossa? Samaa uusvasemmistolaista entisten kommunismin perillisten uusajattelua, kun sosialismi ei voittanutkaan.

Niin: vihreä vallankumous lännessä ja etenkin Suomessamme on korvannut radikaalisosialismin. Kristinuskon maallistumisvyöry on mahdollistanut yhä vapaamman ja räikeämmän julkinakuilun, pornoteollisuuden kukoistuksen ja yhä kovaäänisemmän, korviarikkovan rokkimusan kaiuttamisen päänsisäisesti ja massatapahtumissa.

Irwin jo 50 vuotta sitten osui naulankantaan kysyessään: ”Onko millään enää mitään väliä?”

J. Pesonen

Alajärvi

Kommentoi







Luetuimmat pääkirjoitukset