Lukijoilta: Isänmaa ja äidinkieli

Jo lapsena olen muodostanut mieleeni kaavion, joka kuvaa, mitä nämä sanat pitävät sisällään. Sitä kaaviota ei poista mikään, vaikka kuinka yrittäisin sitä nykyaikaistaa.

Talvisodan syttyessä ja isän lähtiessä sotaan kolmesta hevosesta paras vietiin rintamalle. Kun ihmettelin isän poissaoloa, äiti selvitti missä isä on. Itse olin kuusi ja puolivuotias kun sota syttyi, joten minulla ei ollut mitään mielikuvaa siitä, mitä sota on. Äitini koetti kertoa, missä isä on ja mitä varten. Mielikuvani syntyi siitä, että isä puolusti isänmaata, koteja ja juuri meidän kotia.

Äiti kertoi elävästi pienokaiselleen sen, mitä hän arveli minun ymmärtävän. Kun isä saapui sotilaspuvussa lomalle, olin vähän ujo. Kuitenkin isä oli siinä, rakastavana ja syliin ottavana. Samalla käsitykseni siitä, miten isä on puettuna, kasvoi. Hän oli edelleen minun isäni, vaikka olikin vähän erilaisessa asussa.

Olen kiitollinen siitä tavasta, millä äitini minulle asiasta kertoi. Hän ei pelotellut, eikä ollut vihan vallassa, vaan kertoi, että isänmaa vaatii sen, mitä isä on tekemässä. Hän on puolustamassa meidän maatamme. Siitä tulee isänmaa ja isän osuus koko sodan ajan.

Äitini kertomana tämä kuva on ensin muodostunut ja sitten jäänyt mieleeni. Äiti kertoi omalla kielellään (siis äidinkielellä) asiat, joita ei varmaankaan ollut kovin helppoa kertoa lapselle. Ne pienetkin asiat, jotka ovat vaikuttaneet minuun koko elämäni ajan.

Monesti mietin, miten äidit kertovat lapsilleen asioista. Ajatus säilyy aina siitä, miten ne asiat on kerrottu.

Asenne välittyy, olkoon se sitten koko maailmaa koskeva tai suhtautumista ihmisiin yleensä. Jos äiti asennoituu kaikkeen kielteisesti ja on kade, siinä on jo perusta, jonka kautta tulkitsee omia tunteitaan juuri lapselle. Lapset ovat kuin puhdas paperi, johon äiti tekee mieleisensä kuviot.

Siemen laitetaan itämään. Äitini oli isänmaallinen ja uskonnollinen, joten hän opetti minua myös rukoilemaan isän puolesta ”siellä jossain kaukana rintamalla”. Kotirintamalla, missä minäkin olin pikkulottana, menimme käsi kädessä auttamaan isänmaata poikkeuksellisena aikana. Tästä kaikesta muodostuu äidinkieli.

Kunpa me äidit huomaisimme sen puhtaan paperin edessämme. Miten sen haluamme täyttää? Mikä on mahdollinen lopputulos?

Sillä on suuri merkitys, onko lapsi lähetetty elämään myönteisesti ajattelevana vai aina jossain vikoja näkevänä. Ihminen, joka kokoaa iloisia asioita elämässään, on aina onnellisempi kuin päinvastoin ajatteleva.

Taas näin juhlapäivän lähestyessä kiitän vapaasta isänmaasta. Kiitos meille kaikille.

Kaisu Pihlaja

entinen pikkulotta

Jalasjärvi

Kommentoi