Lukijoilta: Ilmasto muuttuu kaiken aikaa

Olen jo kauan odottanut koska aletaan puhua ilmastonmuutoksesta. No sitten lehdessä olikin uutista kuinka helleaalto johtui ilmastonmuutoksesta. Pohjoisnavan jäätiköillä lämpötila on noussut ja se vaikuttaisi koko Euroopan nykyisiin lämpötiloihin.

Ilmasto muuttuu kaiken aikaa, esimerkiksi tämän vuoden alussa ilmasto muuttui niin, että säätila pysytteli reippaasti pakkasen puolella kokonaista 12 viikkoa. Kevään tullessa ilmasto muuttui niin, että säätila alkoi lämmetä lähes hellelukemiin.

Ilmastohan on muuttunut ennenkin, jos muistellaan lähivuosia ja -vuosikymmeniä. Esimerkiksi vuonna 2006 heinäkuun loppu, koko elokuu ja syyskuun alku olivat tosi helteiset. Päivälämpötila pysytteli 30 asteessa ja yölämpötila ei laskenut kertaakaan alle 20 asteen. Pienet purot ja joet kuivuivat kokonaan. Meidänkin tontin reunalla kulkeva Kairesjoki kuivui täysin, pohjalla sai kävellä varvastossuilla, eikä märkää paikkaa näkynyt.

Helleaalto hyväili meitä myös vuonna 2002 koko elokuun ja pitkälle syyskuuhun. Lämpötila pysytteli lähes koko ajan 30 asteessa. Vuonna 1973 lunta ei ollut koko talvena ja kesäsäässä oli pitkiä hellejaksoja ja niiden välissä satoi vettä.

Kesä vuonna 1939 oli vanhempieni mukaan helteinen ja lämmin. Silloinkin ilmastonmuutos antoi siedettäviä sääoloja. Alavudella Sydänmaan kylässä saatiin runsaita vehnäsatoja. Vehnä oli niin laadukasta, että siitä sai kuulemma leivottua kunnon nisuakin. Myös 1900-luvun alussa ilmastonmuutokset aiheuttivat tosi lämmintä säätä.

Syksyllä ilmasto taas muuttuu ja säätiloissa on varmasti runsaita sateita. Loppuvuodesta varmasti sataa lunta ja pakastaa ja kun päästään ensi vuodelle, ilmastossa tapahtuu jälleen muutoksia. Onko sitten pakkasta vain leudompaa säätä, sen näemme sitten.

Simo Ketelimäki

Alavus

Kommentoi