Lukijoilta: Entiset ministerit ampuvat tykillä hyttysiä

Tuolla netissä näin kirjoituksia, joissa entinen Kelan pääjohtaja, ministeri ja pitkäaikainen kansanedustaja Liisa Hyssälä ja myös entinen ministeri, kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila haukkuvat Yleä, ettei keskustan edustajia ole päässyt Ylen Aamu-televisioon, Jälkiviisaisiin eikä Pressiklubiin.

Ainakin Jälkiviisaissa olen nähnyt keskustalaisen professori Laura Kolben pitkiä aikoja. Tämä ko. henkilöiden hätähuuto johtuu keskustan gallup-kannatuksen alenemisesta.

Pressiklubissa ihmettelen, kun sitä vetää Sanna Ukkola, joka mediatietojen mukaan on naimisissa Perussuomalainen-lehden päätoimittajan kanssa. Muutama vuosi sitten Yle erotti toimittaja Olli Ainolan, kun hän meni naimisiin kokoomukselaisen kansanedustajan kanssa. Tasan eivät käy onnen lahjat.

Ukkola haastatteli uutta eurooppaministeri Tytti Tuppuraista. Kyllä se oli täynnä perussuomalaista liturgiaa ja sanontoja. Pressiklubissa ennen viime vaaleja vakioesiintyjiä oli ps:n Halla-aho ja sinisten Terho taisi armon saada, Li Andersson ja joku kokoomuksen edustaja.

Kun sunnuntaina oli vaalit, niin edellisenä perjantaina Pressiklubiin oli Ukkola kutsunut Jari Sarasvuon haukkumaan Antti Rinnettä (sammakko Antiksi ym.). Rinteellähän on ”hidas puhe ja kankea kieli”. Niin kuin sillä aikoinaan maansa johtajaksi valitulla. Tämä johtaja vei kuitenkin maansa pois Egyptistä, ”orjuuden pesästä”. Se maa on vieläkin olemassa ja voi hyvin vaikeuksistaan huolimatta. Odotetaan Rinteeltä samaa.

Kyllä keskustan pitäisi uskaltaa tunnustaa, että suurin syyllinen tappioon oli Sipilän ministeriksi valitsema Anne Berner. Viisi prosenttia kannatuksen laskusta voi panna Bernerin tilille. Tällaiset Ylen haukkumiset ovat täysin lapsellisia mielestäni ihan järkeviltä ihmisiltä.

Uutisia seuraavat ovat nähneet, miten Itä-Suomi köyhtyy sitä mukaa kun perussuomalaiset saa siellä poliittista valtaa. Nämä olivat ennen keskustan ja SDP:n valta-alueita. HS:n mielipidesivulla entiset ministerit, kumpikin 32 vuotta eduskunnassa olleet, saman vaalipiirin taistelupari, keskustan Seppo Kääriäinen ja SDP:n Kari Rajamäki arvostelevat harrastettua politiikkaa.

Länsi Suomeen tulee EU-sijoituksia, joita jaetaan jopa vastoin EU:n päätöksiä. Ja että niitä ei ole sijoitettu Itä-Suomeen, johon ne oli tarkoitettu ja päätökset on tehty ”kansallisilla poliittisilla päätöksillä”. EU:n sijoitukset maatalouteen ovat huomattavasti suuremmat Länsi-Suomeen kuin EU on tarkoittanut. Itä- Suomi on jäänyt satoja miljoonia paitsi kirjoittajien mukaan heille kuuluvasta osuudesta. Ja lähes koko 2000-luvun Suomea ovat hallinneet keskustalaiset pääministerit.

Keskusta on myös unohtanut täysin yhden keskeisimmän ihmisryhmän, palkansaajat. Näyttää siltä, että Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen on saanut todellisen niskalenkin Sipilän aikana keskustan johtamiseen.

HS haastatteli puheenjohtajaehdokas Katri Kulmunia ja nykyistä keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Antti Kurvista. Ei Kulmunin enempää kuin Kurvisenkaan puheissa esiintynyt sanaa palkansaaja, vaikka heillä kummallakin oli pitkä luettelo, mitä aikovat tehdä ja kenen asioita ajaa.

Aikoinani olin erään ammattiliiton hallituksessa, jossa oli myös keskustalaisia maakunnan miehiä ja naisia. He toimivat monetkin kuntiensa valtuustoissa ja hallituksissa. Koskaan meillä ei ollut linjariitoja ja päätökset tehtiin yksimielisesti. Toivon pitkää ikää Rinteelle ja tuleville punamultahallituksille. Punamullalla tämä maa on rakennettu.

Viljo Mettomäki

Jalasjärvi/Lohja

Kommentoi