Lukijoilta: Emme kaipaa huumeiden käytön ja hallussapidon hyväksymistä

THL:n pääjohtaja Juhani Eskola esittää kummia. Helsingin Uutiset 12.6.2018: ”THL:n pääjohtaja räväyttää: huumeidenkäyttö lailliseksi – nostaa esiin Suomen karut huumekuolematilastot.”

THL on jo nimensäkin perusteella se linnake, johon on totuttu Suomessa luottamaan, kun kysytään tilastoja kansalaistemme terveydestä ja sairauksista tai esimerkiksi tupakan, alkoholin ja huumeiden käytöstä.

Äskettäin THL:n kaksi asiantuntijaa ehdotti huumeiden käytön rangaistavuudesta luopumista Suomessa eli toisin sanoen käytännössä huumeiden käytön laillistamista. Nyt on pääjohtaja Eskola ilmeisesti taipunut samalle kannalle. Vaikka hän blogissaan ei ihan kuvatuilla sanoilla asiaa esitäkään (https://blogi.thl.fi/huumepolitiikka-uudistettava-vastaamaan-ajan-tarpeita). Mutta media on asian näin ymmärtänyt.

Tilastot osoittavat mm. Portugalista, miten tilanne siellä on parantunut. Huumekuolemat vähenivät alle puoleen välillä 2008–2015, 5.8 kuolemaa per miljoona asukasta, kun koko Euroopassa sama luku on 20,3.

Tilastojen mukaan Portugalissa 15–34-vuotiaista 5 prosenttia käyttää kannabista. Miten on käynyt huumeista aiheutuville sairauksille ja sairaalahoitojaksoille? Todennäköisesti ne ovat lisääntyneet, kun arkkuun ei ole mennyt ihan niin moni.

On kuitenkin kysyttävä, tulkitseeko THL käytössään olevia tilastoja ”virheellisesti” esimerkiksi ottamatta huomioon pidempiä trendejä.

Ja tekeekö se ehkä julkilausumia, joissa ei oteta huomioon Suomen kansan ”ei-eurooppalaista” luonnetta?

Tässä taannoin THL:n Pekka Hakkarainen ja kansanedustaja, poliisi Kari Tolvanen keskustelivat televisiossa asiasta. Tolvanen esitti erittäin hyvin perusteltuna näkemyksenään, että Suomen nykyinen lainsäädäntö on huumeasioiden suhteen oikeassa linjassa ja ajan tasalla.

Jo nykyisellään huumeiden vähäisestä käytöstä, johon liittyy hoitoon ohjautuminen, ei rangaista.

Depenalisaatiota tai jopa dekriminalisaatiota vaativien tahojen, joihin THL:kin nyt valitettavasti näyttäisi liittyneen, yhtenä pontena on ollut se, että nykyisin huumeiden käyttäjät voivat saada merkinnän rikosrekisteriin, joka saattaa vaikeuttaa opiskelemaan pääsyä tai työn saantia.

Esimerkiksi poliisiksi ei pääsisi, ennen kuin merkintä on vanhentunut eli poistuu itsestään muutaman vuoden kuluttua. Itse en ainakaan kaipaa huumeita käyttäviä linja-autonkuljettajia, rekkakuskeja tai poliiseja.

Tuoreet poliisin tilastot osoittavat, että Suomessa huumekuskit saattavat pian ohittaa tilastossa alkoholirattijuopot.

Poliisin tietoon tulleiden rattijuoppojen määrä on vähentynyt lähes kymmenen vuoden ajan. Samaan aikaan huumeen vaikutuksen alaisena ajetaan enemmän kuin koskaan.

Vuonna 2017 marraskuun loppuun mennessä oli ratista kärynnyt 16 412 päihtynyttä. Huumekuskien osuus kaikista rattijuopoista on jyrkässä kasvussa. Helsingin rattijuopumuksista jo yli puolessa on mukana huumetta.

Tällaistako haluamme? Suomeen ei sovi ainakaan tällä hetkellä sama kuin Portugaliin, USA:han tai Kanadaan, joissa tilanne oli jo ryöstäytynyt käsistä, eikä muita mahdollisuuksia kuin tiettyjen huumeiden vapauttaminen ollut enää näköpiirissä. Meillä ei vielä ole sellaista tilannetta.

Lisäksi on perusteltua kysyä, johtavatko depenalisaatiota vaativat kannanotot ennen pitkää Suomen lainsäädännön muuttamiseen.

Liiallinen huumeiden käyttäjien pään silittäminen muun yhteiskunnan kustannuksella ei sovi maahamme!

Martti Vastamäki

edelleen työelämässä mukana oleva emerituskirurgiylilääkäri

Suomeen ei sovi sama kuin Portugaliin, USA:han tai Kanadaan, joissa tilanne oli jo ryöstäytynyt käsistä

Kommentoi