Soista ja turpeesta on moneksi

Suomen luonnonsuojeluliiton valtuuston jäsen Hannu Lehtiö kirjoitti 9.9.2014 turpeesta otsikolla, ”Turve on moniteräinen miekka”. Ehkä Lehtiön sanainen ”miekka” oli uponnut kielikuvia myöten turpeeseen, koska hänen kirjoituksessaan oli paljon asiavirheitä ja yksipuolisuutta, joka ansaitsee kommentointia.

Lehtiö esittää ”faktoina” yksinkertaistuksia ja puolitotuuksia. Soiden merkitys sade- ja sulamisvesien säätelyssä ei ole yksiselitteinen. Nehän eivät ole mitään pesusieniä tai tyhjiä altaita, vaan vedellä valmiiksi kyllästyneitä. Nykyiset turpeennostoalueet vesiensuojelurakenteineen antavat osaltaan mahdollisuuden säädellä valumaa kuin lisäävät valunnan vaihtelua. Soiden pintakasvillisuus sitoo hiilidioksidia yleensä varsin rajallisesti verrattuna metsään, ja märkä suo päinvastoin päästää paljon vahvempaa kasvihuonekaasua eli metaania ilmakehään. Ja elävää suossa on vain ohut pintakerros.

Lehtiön raskain vääristys on väite, että ”turpeen polton kannattavuushan perustuu nytkin tukiin joka vaiheessa”. Mihin tukiin? Päinvastoin: Turpeesta kertyy valtion kassaan vuosittain suoraan energiaveroina kymmeniä miljoonia. Välillisesti turpeen tuotanto ja käyttö tuo satojen miljoonien eurojen hyödyn kansantalouteen ja työllistää yli 10 000 henkilöä.

Lehtiön tulisi käydä useammin turvetuotantoalueella, jos hänestä sieltä kaikki lajit häviävät eikä ”millään ole elämisen edellytyksiä”. Kaikki ihmisen toiminta toki muuttaa luontoa. On kuitenkin lukuisia esimerkkejä siitä, että turvetuotantoalueen lajistoon tulee uusia lajeja väistyneiden lajien tilalle jo tuotannon aikana.

Suonpohjia voidaan tuotannon jälkeen käyttää moniin tarkoituksiin, ja usein niillä on paljon monimuotoisempi lajisto kuin alueella oli ennen turvetuotantoa. Suolajeille säilyy tuotantovaiheenkin aikana mahdollisuudet elää. Riekon tai kanalintujen vetäminen ”suolajeina” perusteluksi turvetuotannon tuhoavalle vaikutukselle on kaukaa haettua.

Metsästysseurat ovat turvetuottajien kanssa hyvässä yhteistyössä muun muassa siksi, että metsästettävät lajit viihtyvät tuotantoalueilla ja turvetuotannon myötä alueen kulkuyhteydet paranevat. Vesienkäsittelyjärjestelmät on yleensä todellisia riistan keskittymiä. Tuottajien hallussa olevien alueiden metsästysoikeudet on yleisesti vuokrattuna paikallisille metsästysseuroille.

Toivotamme Lehtiön ja hengenheimolaiset tervetulleeksi tutustumaan esimerkiksi Kurjennevan 16 ha jälkikäyttökosteikkoon, Kurjennevan Eränkäviöiden kanssa mahdollisesta metsästysretkestä sopien.

Turvetuotantoalueesta maksetaan turvetuottajan ja maanomistajan välillä sovittu käypä hinta. Kummasti kauppoja ja vuokrasopimuksia on vain syntynyt Lehtiön mielestä ”naurettavan pienellä” hinnalla. Ja tuotannon jälkeen suonpohjilla on menekkiä Kyrönmaallakin.

Turvetuotannon luvitus on vaativa prosessi ja tällä hetkellä erittäin ruuhkautunut. Asiaa ei helpota, jos mukana olevia vielä syyllistetään selkärangattomiksi tai heidän pätevyyttään epäillään. Tietysti se taho, joka valituksia tehtailee, voi demokratiassa käyttää tällaistakin kyseenalaista keinoa laillisen elinkeinon nujertamiseen.

Ottaako Lehtiö vastuuta siitä, että Suomessa käytetään yhä enemmän tuontipolttoaineita tai ettei kotimaiselle ruoantuotannolle tai hevostaloudelle enää riitä laadukasta raaka-ainetta?

Kirjoittajat edustavat laajasti koko alueen energiantuotantoa.

Timo Orava

hankintapäällikkö Vaskiluodon Voima Oy

Tommi Pihlajasalo

aluepäällikkö Vapo Oy, Pohjanmaan alue

Kommentoi